Kiireinen viikko ennen loman alkua. Tiiviisti töitä ja uusiutunut flimmeri.
Viimeinen lomaa edeltävä työntäyteinen viikko alkoi maanantaina helteisenä. Aikainen ylösnousu, aamun rutiinit muiden nukkuessa ja töihin yhdeksäksi. Tiivis päivä töissä ja ansaittu jäätelö Rotuaarilla töiden jälkeen. Illalla kävimme perheen kanssa kävelyllä ja aikainen nukkumaan meno, koska aamulla taas töihin yhdeksäksi.
Helteessä jäätelö maistuu
Tiistaina tein perheellemme iltaruokaa nälkäisenä kanasta ja ohran jyvistä. Menin nukkumaan vatsa täytenä ja yöllä heräsin flimmerin uusimiseen. Aamulla verifikoin flimmerin apple-watchilla ennen kuin lähdimme Aapistielle Pikunin hammashygienistin käyntiä. Kyllä taas otti henkisesti koville. Juuri kun tuntui, että pikku hiljaa pääsen kuntoilemaan ja korjaamaan pitkän stressin runtelemaa elimistöäni tulee uusi takapakki.
Onneksi päivittäinen resitointi ja meditointi pitää mielen kasassa vastoinkäymisistä huolimatta. Päivittäinen yhteydenpito Chiang Daon vuorille antaa myös kannustusta. Jospa vielä joskus pääsisi vuorille retriittiin.
Vuorilta kannustusta
Viheliäinen flimmerin uusiminen
AAmuiset rutiinit Eevan kanssa ovat häiriintyneet pitkistä työpäivistä johtuen. Keskiviikkoaamuna ennen lähtöä aapistielle ehdimme tehdä kahvit yhdessä ja katsoa teletappeja. Eeva kannustaa jaksamaan myös.
Aamuiset tärkeät yhteiset hetket
Ja teletapit
Päivittäiset meditaatiohetket
Kiireisenä viikkona Fai jaksaa viedä lapsia kävelylle iltaisin lämpötilan viilennyttyä. Minä jatkan töissä aina iltaan ja kotiin tullessa olen väsynyt töistä, flimmeristä ja turhautumisesta johtuen. Kurssikaverini Kaitsu on hoidellut flimmeriasiaani ja ilmeisesti syksyllä pääsen myöhemmin ablaatiohoitoon, jolla pyritään saamaan flimmerin uusimistaipumus pois. Se on toimenpide, jossa rytmihäiriöitä aiheuttava kudos sydämessä tuhotaan joko lämmittämällä (radiofrekvenssiablaatio) tai kylmäkäsittelyllä (kryoablaatio). Toimenpiteessä ohut katetri viedään verisuonia pitkin sydämen rytmihäiriöpesäkkeeseen, jossa kudosta tuhotaan tarkasti säädettävissä olevalla tavalla.
Eevan ulkoilua
Eeva lähdössä ulos
Kotileikkejä ilmastoinnin alla
Leikkejä lähipuistossa
Lapsen riemua
Valmiina toimenpiteeseen
Eeva alkaa kohta lukea
Mukavaa helteistä kuun vaihdetta kaikille lukijoille
Kommentit
Lähetä kommentti