Sinus-rytmissä Torstaista Sunnuntaihin

Torstai







Muiden nukkuessa kesäistä aamua herään kahdeksan maissa ja laittelen espressokoneen päälle, beroccan poreilemaan ja valmistaudun aamuresitointiin. Olo on  normaalimpi nyt sinusrytmissä, vaikka yöllä heräilin rinnassa vasemmalla olleen palovamman vuoksi. Ihossa ison tarran kohdalla lievä palovamma sähköisen rytminsiirron jäljiltä. Ilmeisesti selässäkin oli palovamma, jonka vaimo huomasi. Itse en paksun selkänahan palovammaa tuntenut. 

Pitkä resitointi tuntui hyvältä, mutta meditaatiossa oikean reiden kipuilu hieman häiritsi. Join tuplaespressot nopeasti ja vaihdoin työvaatteet päälleni. Pyöräilin puolikymmeneksi Jarille hierontaan. Jari totesi, että reiteni ja lonkan koukistajan tiukkuus voisi helpottaa aktiivisella lonkan koukistajan harjotteella sekä lonkan sisäkierron lihasten vahvistamisella. Ulkokiertohan on varsin hyvä säännöllisen risti-istunnan seurauksena.






Aamun meditaatio



Hieronnan jälkeen töihin yhdeksitoista. Päivä on kiireinen, mutta tyydyttävä. Työiltani loppuu jo kuuden maissa ja soittelemme Fain kanssa, että näin komeana kesäiltana voitaisiin käydä syömässä terassilla.  Eeva alkaa valmistautua lähtöön. 



työilta




Eeva valmistautuu terassille






Menemme suoraan töistäni kokeilemaan Gerogialaista ravintolaa Pakkahuoneenkadulla. Lämpimässä kesäillasssa syömme terassilla. Fai sekä Pikun ovat oikein tyytyväisiä annoksiinsa. Failla grillattua possua ja Pikunilla grillattu kana. Minun annokseni on haudutettua kanaa pähkinäisessä kastikkeessa, joka on ihan ok, mutta ei mitenkään erityinen. 




Kanaa pähkinäisessä kastikkeessa

Alkupalana viiriäisiä







Pikunin kana-annos



Fain possuannos

Pöytämme ruoka-annokset



Ruokailemme hitaasti ja tyytyväisenä kävelemme kotiin. Iltasuihkujen kautta nukkumaan.






Perjantai


Eeva alkaa herätellä jo kahdeksalta kahvinkeittoon. Vaihdan vaipan ja menemme keittiöön laittamaan espressokeittimen päälle, berocca poreilemaan. Vuorossa on teletapit.



Työhuoneeseen

teletapit alkavat




Teletappien jälkeen teemme cafe latet niin Faille kuin minullekkin. Katsomme veilä balettia kahvin kanssa. 






Joutsenlampi baletti




Kahvin jälkeen Eeva toistaa sanaa "pallo". Siirrymme siis olohuoneeseen ja on vuoro palloharjoittelun.  Ensin käymme kuitenkin leikin numeroiden kanssa sekä "kalastamme" magneetilla kaloja numerotelineeseen. 
















kalastusta magneetilla



numerot paikalleen



Eeva osaa



Aloitamme tennispallon heittämisellä ja se onnistuu jo Eevalla hyvin. Heittelyn jälkeen Eeva ottaa vielä squash-mailan, jonka olen hänelle antanut ja hän haluaa minun käyttävän tennismailaa. Harjoittelemme siis hieman myös mailatekniikkaa. 




Pallon heittoa



Pallo lentää



Leikkien päälle on minun jo aika valmistautua töihin. Syön nopeasti munakkaan, minkä Fai on tehnyt ja lähden pyöräilemään kohti Mehiläistä. 




Työilta


Töissä on jälleen mukavaa, vaikkakin kiireistä. Haen nopeasti syötävää itselleni K-Pekurista vastapäätä ja ostan myös tarjouksessa olevia ahvenfileitä meille illaksi. Hoidettuani kaikki potilaat haen Alkosta pullon Proseccoa ahvenen seuraksi. Siitä onkin aikaa, kun olemme viimeksi proseccoa maistaneet.  Fai lähettää kuvan iltapäivänokosia ottavasta Eevasta.  Tyttö oli jo väsynyt eikä jaksanut valvoa siihen saakka, että tulen töistä kotiin. 



Eeva levolla


Kotiin tultua paistan heti ahvenet ja Fai on jo keittänyt uudet perunat ennen kotiintuloani. Salaattikin on jo valmiina. Pääsemme siis nopeasti ruokapöytään ja Eeva istuu keskelle pöytää seuraksi ja napsii ahvenen paloja. 


Illallinen ja Proseccoa




Ahven, salaatti, perunat






salaatti, missä on myös naurista





Lauantai





Hitaasti heräilen sängyssä ja kymmenen maissa puhelin soi. Mehiläisestä sihteeri soittaa, että olenko talossa? Hieman hämmästelen. Selviää, että minulle on laitettu päivystys, josta en ole ollut tietoinen, Nopea suihku ja pyörän päälle. Myöhästyn vain reilut 10 minuuttia. Potilaat ovat hyvin ymmrätäväisiä, kun pahoittelen myöhästymistäni. 

Lauantai päivystys on varsin rauhallinen ja pääsen kotiin jo kahden aikoihin. Päätämme syödä ulkona aikaisin iltapäivällä ja lähden pyöräilemään hieman saadakseni ruokahalun heräämään. Sovimme tavata kaupungilla myöhemmin perheen kanssa.  

Yritän varata pöytää ensin Alfredista, jossa vapaa pöytä olisi vasta myöhemmin illalla, eikä se meille oikein lapsiperheenä sovi.  Myös heinäpään italialainen Sinfonia on täynnä ja päädymme vakiopitsapaikkaan lähelle kotia eli La Festaan.  Eeva toisti pitsa sanaa sen verran usein, että koimme tämän oikeaksi valinnaksi.  Fai tilaa kebab annoksen ranskalaisilla ja Pikunin kanssa otamme pitsat. Fai todella ihastuu La Festan kebab annokseen. 





La Festa

Pitsaaaaaa......

ja itse pitsa



La Festasta kävelemme kotiin ja Eevan kanssa käsi kädessä menemme ulko-ovesta sisään. Päivä on pulkassa. Kotona ilmastointi päälle, iltasuihkut ja nukkumaan. Fai katsoo hieman vielä elokuvaa lasten kanssa olohuoneessa. 










 



Sunnuntai

Herääminen töihin. Nythän on siis päivystys tänäänkin. Espressokone päälle, berocca ja aika aamuresitontiin ja meditointiin. Meditoinnin päälle tuplaespressot ja töihin. Korva-, nenä-, ja kurkkutautisia potilatita on vajaa kymmenen tänään. Päivä menee nopeasti ja olen kotona jo kolmen aikaan. 




Aamun meditaatio



Töissä



Kotiin tultua olen väsynyt. Syön hieman borsch-keittoa kalkkunanakeilla ja menen päivälevolle. Nukahdan sikeään uneen puoleksi tunniksi ja herään puhelimen soittoon. Iltapäiväkahvit maistuvat heräämisen jälkeen. Teen espressot itselleni.  Eeva tulee työhuoneeseen hieman seurustelemaan, kun juon kahvia.  Samalla kirjoittelen blogia ja Eevan pyynnöstä soittlemme muutaman biisin kitarani säestyksellä. 

Onkin aika iltasuihkujen ja iltameditaation. Huomenna taas töihin yhdeksäksi aamulla. Yksi viikko töitä ja sitten alkaakin lomamme. Tarkoituksena on käydä Lappeenrannan lähellä Pekan mökillä sekä Turun saaristossa hyvien ystävien Boen ja Annen saaressa. Palaamme kotiinn siltä reissulta ennen koulujen alkua. Pidän loput vanhempain vapaat elokuussa aina Eevan synttäreille saakka. 








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vihkimispäivä - avioliittomme saa lain voiman

Kiireinen viikko ennen loman alkua. Tiiviisti töitä ja uusiutunut flimmeri.

Eeva jo terve, Sunnuntai päivystys, Kollegoiden apua kotiimme