Kaikenlainen fixauspäivä uudessa asunnossa
Ensimmäinen yö takana uudessa asunnossa. Illalla olimme hyvin tyytyväisä uuteen asuntoon, kunnes nukkumaan mennessä huomasimme, että makuuhuoneemme ilmastointi oli sammunut. Yritimme kaikin keinoin saada sen päälle, mutta itse laitteeseen ei tullut edes virtaa. Löysin erillisen katkaisijan ilmastointilaitteelle, mutta sillä asia ei korjaantunut. Soitin hyvälle ystävälleni Suomeen – täällä oli jo yö, joten täältä ei apua saanut – ja hänen ohjeittensa mukaan tutkimme kaikki vaihtoehdot tuloksetta.
Työhuoneen ilmastointi toimi. Itse olin todella väsynyt kaikesta ja sanoin kellon ollessa jo aamuyöllä 01, että mennään hotelliin. Onneksi Fai, puolisoni, otti tilanteen haltuun. Vaikka hän varmasti oli väsynyt myös osasi rauhoittaa tilanteen ja alkoi kaivamaan pussista esille meidän retkisänkyä. Retkisänky on laadukas automaattisesti ilmatäyttyvä yhden hengen sänky, jota käytän yöpyessäni temppelissä meditointi retriiteissä. Onneksi sitä ei oltu pakattu laivalla Suomeen lähetettäviin tavaroihin, vaan oli mukanamme.
Ihmettelin, että missä muut nukkuu, kun hän leitteli sitä minulle valmiiksi. Fai sanoi, että ei huolta. Avataan työhuoneen ovi auki olohuoneeseen ja sinne tuuletin päälle ja muut nukkuvat lattialla.
Minua alko jo hävettämään, mutta Fai toi painokkaasti esille, että hänellä ja muulla perheellä ei ongelmaa nukkua kovalla lattialla lakanan päällä. Minun selkäni on joskus operoitu ja kipeytyy herkästi – hän oli päättänyt, että näin nukutaan.
Ja niinpä me joskus kahden aikaan nukahdettiin koko perhe. Heräsin muutaman kerran, mutta sain jopa kohtuudella nukuttua. Fai väitti aamulla, että muu perhekkin oli nukkunut varsin hyvin.
Bikun ja Eeva vielä unessa aamulla
Failla on aamusin kova nälkä ja hän alkoi keittämään Mama-nuudeleita. Kaasuhella ei syttynyt ja tutkimme asiaa. Vuokraemäntä sanoi edellisenä päivänä, että kaasupullo on täynnä. No, jopa nyt oli hankaluuksia(dukkhaa).
Olimme viestittäneet yöllä jo vuokraemännälle ilmastoinnin ongelmasta ja hän vastasi aamulla, että huoltomies tulee klo 15. He onneksi tulivat jo klo 11 ja kysyimme heiltä myös kaasuhellan ongelmasta. Se ratkesi nopeasti – kaasua ei ollut !! Ilmoitus vuokraemännälle asiasta. Ymmärrämme kyllä, että tällaista sattuu koska muttomme tapahtui nopeasti.
Keskustelin huoltomiesten kanssa ilmastointi laitteesta ja myös siitä, että olin konsultoinut suomalaista ystävääni asiasta yöllä. Näytin kuinka oli testannut katkaisijan seinässä, jota pidin ilmastointilaitteen katkaisijana ja he aluksi pitivät sitä sellaisena myös. He tutkivat sähkön kulkua ja ottivat jopa ulkoseinä laitteen ulos, jos vika on siellä.
Loppujen lopuksi, kun he seurasivat virran kulkua, vika löytyi ylimääräisestä katkaisjasta joka oli laskettavan ikkunaverhon takana. Fai oli laskenut rullaverhon nukkummista varten ja silloin ilmeisesti katkaisija kääntyi alas. Selvisi, että itseasiassa tämä oli varsinainen ilmastointilaitteen virtakatkaisija ja se toinen seinällä oli koko huoneen virran katkaisija. Ongelma yksinkertainen, mutta ei ollut yksinkertainen löytää heillekkään.
Nyt ilmastointi pelaa ja kaasuakin saadaan. Maassa rauha. Soitan työhuoneessa Eevalle kitaralla säestäen Horttokaalojen “Hai, Hai horttokaalot” katsoen sanat netistä. Eeva nauttii selkeästi kappaleesta ja sopiihan se meidän elämäntilanteeseen. Leikimme sen jälkeen Eevan kanssa tovin hänen työhuoneesta löytämillä tavaroilla ja yritän opettaa häntä, että kaikkea ei panna suuhun. Kumma kyllä tuntuu ymmärtävänkin. Katsoo minua silmiin ja hitaasti muka vie tavaraa suuhun ja kun sanon EI! Ja pudistan päätäni hän lopettaa ja hymyilee. Teemme näitä harjoituksia lukuisia.
Käymme syömässä lounaan viereisessä nuudelikeitto ravintolassa. Liha nuudelikeitto todella maistuvaa, Täti-Su saapuu sinne tyttärensä kanssa meitä tapaamaan. Ruokailun jälkeen menemme meille. Tyttärensä on opiskellut business-englantia ja työskennellyt pankissa kirjanpitäjänä. Pankit ovat täälläkin vähentäneet työntekijöitä ja on nyt ilman töitä. Olisi halukas muuttamaan Pohjois-Maihin ja ohjaan häntä ottamaan yhteyttä Baronaan. Käymme läpi netissä heidän sivuaan.
Vieraan lähtevät ja valmistaudumme menemään ostoksille – jääkaapissa ei juuri mitään. Kun olemme lähdössä kaasupullon vaihtaja saapui. Eli sekin asia tuli kuntoon.
Kommentit
Lähetä kommentti