SUURI PUHELINSOITTO SUURLÄHETYSTÖSTÄ! Apassimento jäähtymään!
Herään työhuoneen lattialta temppelisängystä hieman ennen kahtatoista puhelimen soittoon. Numero näykyy olevan Thaimaasta. Mietin, mitä olen tilannut? Mikä se voi olla. Vastaan ja iloinen naisääni puhuu suomeksi.
En ole vielä kunnolla herännyt, enkä oikein ymmärrä heti, misä on kysymys. On suurlähetystöstä konsuli, joka soittaa. Ai niin, jätin eilen soittopyynttöä. Yritän keskittyä asiaan, jota tiedustelin eli sitä, että missä vaiheessa heidän kannanottonsa on puolisoni henkilöllisyyden vahvistamiseen,
Mutta tämähän ei olekkaan viisumiosastolta, vaan konsulilta, jonka kanssa eilen keskustelin ja jätin soittopyynnön.
Hän kysyy, että olenko käynyt enter-finlandissa. Yritän nousta tietokoneelle, mutta en saa nettiä yhdistettyä. Hän tuumaa, että ei oikein saisi sanoa mistä on kysymys, vaan minun pitäisi itse käydä enter-finlandissa. Sitten hän kuitenkin sanoo, että on hyviä uutisia.
Vastaan, että siis onko Fain henkilöllisyysasia nyt hyväksytty. Selviää pian, että päätös oleskeluluvasta on myönnetty ja meidän pitäisi alkaa päättämään lentopäivää kaikkien asiakirjojen valmistamiseksi.
Oleskelulupakorttien painamiseen menee 1-2 vkoa niin, että ne on toimitettu jo Lähetystöön. He alkavat lähtystössä tehdä Laissez-Passeria kun tietävät arvioidun lentopäivän.
Keskustelemme ja vaikuttaa siltä, että lento pitää ottaa elokuun alkuun. Nythän on jo 23.7.
Ajatus vilisee, mitä kaikkea pitää nyt tehdä. Pekka lupasi maalata asuntomme Oulussa ja fiksata seinällä olevat rosot. Harri lupasi hakea tarvittaessa meille parivuoteen, Jari on luvannut antaa takaisin hänelle antamani 120cm säntyn, joka tulisi Bikunille. Nyt on vaikea keskittyä.
Täti-Su tulee yllättäen kylään. Olen vähissä vaatteissa, mutta en jaksa kiinnittää siihen huomiota. Olen puhelimessa hoitamassa näitä lähtöön, Suomeen tuloon liittyviä asioita.
Sen verran ehdin sanoa välissä, että nyt Täti-Su menemme illalla syömään ravintolaan, missä voi itse haavilla poimia katkaravut ja grillata pöydässä ja on kaikkea muutakin.
Nyt Apassimento viilenemään iltaa varten ja taidanpa hakea Fain mieleen olevan Rieslingin Tescosta - näin eilen, että sitä oli tullut.
Eeva kiljuu kuin olisi tajunnut, että päätös on tullut. On vauhdissa, mutta sitten väsähtää ja menee päiväiunille.
Lähden pian skootterilla hakemaan Riesling viinin, mikä on Fain mieleen. Tänään on Juhlapäivä. Sitten huomaankin, että kellohan on 14 ja 17 välillä. Alkoholia ei myydä Thaimaassa tuona aikana. Eli ostamme sitten matkalta.
Pitäisi kuitenkin jaksaa keskittyä nyt hoidettaviin asioihin. Fai on selvästi iloinen, mutta kuin varovainen siinä. Niin monta takapakkia on tullut 5 vuoden aikana, että tuntuu kuin ei vielä uskoisi täysin asiaa. Alkaa soitella vuokraemännälle asunnon irtisanomista yms. Itseasiasssa en minäkään tunnetasolla usko, että kaikki on kunnossa ennen kuin istun lentokoneessa perheeni kanssa.
Meillä on kaksi matkalaukkua per henkilö ja laskeskelen Finnairin sivuilla kustannuksia. Economy-comfort vs business. Lisämatkatavaroiden kanssa hintaero alkaa olla marginaalinen yhden suunnan lipussa Ouluun. Busineksessa ero lentääkö Helsinkiin vai Ouluun on olematon.
Lainaa meille on ystävät luvanneet ja kyllä kokonaisuutena hintaero on niin pieni ja koska maastalähtötarkastus Busineksessa on rauhallisempi taidamme ottaa tämän hieman kallimman vaihtoehdon. Fai matkustaa kuitenkin Laissez-Passerilla, ja jos virkailija ei tiedä siitä, voi tarvita aikaa. Priority puolella vähentää riskiä hankaluuksista.
Lähdemme hakemaan Täti-Suta ja ja matkalta viinin ostot. Eeva innostuneena lähtemään reissuun. Ajamme auton pihalle. Fai sulkee portin ja Bikun takapenkille. Ajan nopeasti Tescoon ja menen hakemaan Fain mieli Riesling viiniä. Kuinka ollakkaan - loppu. Otan Prosecon ja eilisen punaviinin, joka rouvalle maistui eilen.
Hasemme Täti- Sun ja ajamme sovittuu ravintolaan. Onkin kiinni. Menemme toiseen ns Korealaiseen grillauspaikkaan, missä maksusta saa syödä niin paljon kuin haluaa. Siinä ei ole kuin possua ja hieman meren elävää. Ei käy minulle. En syö possua.
Fai löytää internetistä hyvin läheltä toisen paikan ja menemme katsomaan mitä siellä on 190bath per henkilö ja on kaikkea. Eli reilu 5 euroa henkilöltä.
Käymme pöytään, tilaan janooni yhden oluen ja saamme proseccon ja punaviinin kylmään.
Istumme pöytään, johon tuodaan Korealaistyyppinen pöytägrilli, joka on kovasti suositteu Thiamaassa.
Hienoa .
VastaaPoistaOnnea,onnea ja kyllä kannatti !
VastaaPoistaMainioita uutisia ja terveiset Hailuodosta🌾
VastaaPoistaKiitos mielenkiintoisesta blogista. Olisi kiva, jos jaksaisit kirjoittaa myös Suomeen päästyänne. Miten perheen sopeutuminen sujuu jne.:)
VastaaPoistaVihdoin järki ja tunne voittivat byrokratian ja idiotismin! Sydämelliset onnittelut koko ihanalle perheelle 💖🙏💖
VastaaPoistaHelpotus. Sinnikkyys tuotti tulosta.
VastaaPoistaOnneksi asiat järjestyi, ยินดีต้อนรับ
VastaaPoistaMahtavaa
VastaaPoistaToivotaan, että kaikki kääntyy parhain päin❤️❤️❤️❤️
VastaaPoistaLämpimästi tervetuloa! koti-Suomeen ♥️🙏♥️🙏♥️🙏♥️
VastaaPoistaTervetuloa Suomeen Suomi on muuttunut viime vuosina,niin Oulukin.Tarkoita,että ethän ole juuttunut ilmaiseksi jakamaan elämääsi julkisesti.HARKITKAA rauhassa ja kotoutukaa.Suomen kielen oppiminen olisi hyväksi,vaikka englannilla jotensakkin pärjää.Joten jos jäätte pääasumapaikalsenne Suomi,voisit laatia perheellesi thai-syomi-thai ohjelman.
VastaaPoista