Bikunin varhainen kouluaamu, DDV-käynti, ilta töissä
Aamu
Eeva herättää ennen seitsemää. Fai on noussut tekemään aamupalaa Bikunille ja Eevalla on selvä rintamaidon tarve. Minun lohdutukseni ei siis auta - tissiä on saatava! Menemme olohuoneeseen, missä Bikun syö Croisanttia maidon kanssa aamupalaksi. Vien hänelle vielä yhden kypsän banaanin. Annan Eevan Faille ja näin Eevankin maidon tarve tulee tyydytetyksi.
Bikun aamupalalla
"no, joko alkais teletapit"
teletapit alkavat
Eeva katsoo teletappeja
Eeva uninen
Herään puhelimen soittoon kello 10 maissa. Olen liian uninen vastatakseni - pitää soittaa takaisin myöhemmin. On aika aamusuihkun. Pitäisi ehtiä digivirastoon ja kelalle ennen kuin lähden saattamaan Faita ja Eevaa Kotvaan bussilla - alkaa 13.30. Fai sanoi kyllä osaavansa sitten takaisin sieltä. Kotva kielikoulutus loppuu 15:30 ja minulla alkaa työt klo 15. Herätän Fain ja Eeva onkin jo hereillä.
Kiirus tulee. Fai käy suihkussa ja me kuuntelemme Youtubesta musiikkia Eevan kanssa odotellessa.
kuinkas ollakkaan Horttokaalot
Eeva nauttii
Tiedustelen vielä avioliittomme esteiden tutkinnan vaihetta. Ville toteaa, että esteiden tutkinta pitää keskeyttää, koska niitä ei voi tutkia Fain kohdalta. Tietoja ei voi saada Myanmarista ja Thaimaasta. Alkaa prosessi, jossa loppujen lopuksi Fain tulee vannoa se, että ei ole aviossa. Kirjoitan puolestamme selostuksen syistä, miksi Thaimaasta tai Myanmarista ei niitä voi saada. Thaimaa - ei ole thaimaalainen. Myanmar sotatilanne ja vaikka ei olisikaan, olne 5 vuotta sitten selvittänyt Myanmarin Suomen edustuston kautta, että Myanmarilainen esteettömyys todistus on sellainen, mitä ei voi laillistaa Suomen hyväksymällä tavalla. Tuolloinhan Maistraatti antoikin luvan avioliittomme virallistamiselle vannomisen kautta. Se vaan ei toteutunut, koska Fai ei saanut silloin viisumia Suomeen.
DDV ja Villen odotus
meni tarkistamaan papereita
DDV aula
Iltapäivä
Lähdemme kävelemään Digivirastosta puolen päivän jälkeen ja on jo nälkäkin. Emme ehdi Kelalle ja ruokaakin on saatava. Menemme lounaalle Garam Masalaan kotimme vieressä ja onkin taas maukas lounas. Olen itse aina pitänyt ravintolasta - niin ruoasta kuin mukavasta ravintolan pitäjästä. Fai on erityisen ihastunut ruokaan ja tänään hän maistoi Mango-lassia - kehui herkulliseksi. Aiemmin tilasin hänelle sitä Krabilla eikä silloin osunut maaliin.
Lounas
Garam Masala
Maksamme laskun ja toteamme, että tälle päivälle ei ehdi millään Kaukovainiolle opetukseen. Päädymme siihen, että huomenna kävelemme Tuiraan opetukseen yhdessä. Bikunkin on jo tullut koulusta, kun pääsemme kotiin. Eeva nukahtaa ja minulla on kohta töihin lähtö. 5 minuutin tupluurit ja lähden pyörällä Mehiläiseen.
Tiivis työilta; lista täynnä. Kotiin auttamaan Bikunia lukuläksyssä. Huomenna vapaapäivä. Klo 10 - 12 Fain Suomen kielen Kotva koulutus Tuirassa, ja menen mukaan. Sieltä Kelalle minne emme tänään ehtineet.
Kiitos taas! Huomiseen
Hienoa jos Bikun on sopeutunut jo kouluun, millaisella luokalla hän siis nyt opiskelee..?
VastaaPoista