Mökkipäivä ja Suurpetokeskuksen käynti
Eilinen ilta
Töissä olikin yllättävän vilkasta ja pääsin lähtemään vasta seitsemältä kotiin. Pyörällä Kauppurienkadun kautta Uusikadulle, koska Rotuaari oli suljettu Ilmakitara tapahtuman vuoksi. Auto oli jo pakattu Koulukadulla odottamassa lähtöä. Artsi ja Rane etupenkille ja minä ota Eevan kakkosriville. Jere viereen. Fai ja pikun kolmosriville.
Artsi ajaa kohti Koilismaata ja juttu luistaa. Pysähdymme Taivalkoskella wc- ja kahvipaussille. Yhdeksän jälkeen olemme perillä.
Matka alkaa
onnelliset takapenkillä
Eeva äidille ja nukahtaa
kohta perillä
järvessä
saunassa
Saunan jälkeen jatkamme jutustelua Artsin ja Ranen kanssa. Syömme Fain tekemää kebab kastiketta riisin kanssa ja nautimme punaviinit. Uni alkaa tulla silmään ja menen Fain viereen nukkumaan.
Aamu
Eeva herättää kahdeksalta, mutta olen aivan unessa. Fai ottaa lopulta Eevan ja jatkan unia puolille päiville.
Rane ja Artsi on viihdyttänyt Eevaa aamun ja Fai on päässyt Bikunin kanssa poimimaan mustikoita.
Artsi leikkii Eevan kanssa
Rane ja Eeva
teletapit
Eeva viihtyy
Fai ja Bikun poimii mustikoita sillä aikaa. Etenkin Bikun on ihan tohkeissaan. Käymme puolipäivän saunassa Artsin kanssa. Uinti järvessä virkistää.
Mustikan poimintaa Fai ja Bikun
Iltapäivä
odottelua Suurpetokeskuksen kahvilassa
ensimmäisenä porot
poro
Karhu
Suurpetokeskuksesta ajelemme vielä Kuusamoon, koska inkivääri on unohtunut ostaa. Fai alkoi puolen päivän jälkeen tekemään Khao Man Gaita ja huomattiin, että inkivääri oli unohtunut ostaa. Kanan koipireiden jätettiin kuitenkin kiehumaan mökille, kun lähdimme liikkeelle.
Kuusamon City-markista Artsi hakee inkiväärin ja illaksi saunalonkerot. Minä käyn ostamassa Alkosta punaviinipullon. Viinin josta Fai tykkää. Apothic winemakers blend.
Fain viini
Ajelemme mökille ja Fai laitta nopeasti ruoan valmiiksi. Syömme maukkaan aterian niin nopeasti, että kuvia ei ehditty ottaa. Aurinko alkaa paistamaan ja on saunan vuoro. Alamme lämmittämään saunaa. Iltauinnit ja tänään vien Eevan ensimmäistä kertaa saunaan. Uinti viileässä järvivedessä tekee myös hyvää.
Hyvää lauantaita kaikille!
Tollasta kotouttamista kun olisi useammin. Vaikea tietty päästä Fain tai Bikinin ajatteluun, mutta varmasti olet hyvän kuvan uudesta kotimaasta antanut. Yllätäppä joskus perhe ja tee singaporelainen versio Khao Man Gaista, on omasta mielestä paljon thaikkuversiota parempi!
VastaaPoistamiten singaporen versio eroaa thaimaalaisesta - Hainanese kanahan on kiinasta alunperin - onko se samanlaista kuin singaporelainen?
PoistaMukavaa seurata ja onnittelut kun sujuu asiat , t. varmaan muistat täytin 50 v. Thaimaan Khao lakissa
VastaaPoistaPs. Ois kiva nähdä joskus, tyttö asuu ihan sun lähellä
Kiva olisi nähdä - ota yhteyttä, kun pääsemme asettumaan
PoistaTaas näyttää kelien osalta vanha Posio-Taivalkoski-Kuusamo sääntö pätevän. Viikonloppuna feels like lämmöt 10-11°C kaikissa kolmessa paikassa. Edes saunasta järveen ei ole mieli tehnyt. Alkaa olla selkeä syksyn tuntu ilmassa. Toivottavasti ei ala olla jo liian raaka keli Thaimaan lämpöön tottuneille.
VastaaPoistaitseasiassa ketään meitä ei palellut; kun ei satanut lämpötilat nousivat jonnekkin 18 asteen tietämille. Järvivesi oli minulle kylmän tuntoista - kuten Faille ja Bikunillekkin. Mutta ensiuinnin jälkeen tuntui jo virkistävältä ja mukavalta - Olimme useita minuutteja järvessä. Fai erityisesti nauttii, kun keli on viileää. Ja hän on sitä mieltä, että kun olemme tulleet tänne asumaan niin totutaan
VastaaPoista