Autokriisi jatkuu - Turskaa Norjalaisen kalastajan tapaan






 

Aamu

Illalla nukahdan nopeasti joskus kymmenen jälkeen ennen kuin Fai ja Eeva tulevat nukkumaan. Nukun sikeästi aina klo 5:30 asti, jolloin herään ajatusten vilinään. Yritän nukahtaa uudelleen, koska tiedän, että uni on paras lääke tässä monen stressin varjostamassa hetkessä. 

Uni ei tule ja nousen resitoimaan ja meditoimaan jo tässä vaiheessa, vaikka töihin lähtö on vasta kymmeneksi. Välimuistin tyhjennys toimii ja menen sen jälkeen uudelleen sänkyyn. Nukahdan todella syvään ja rauhalliseen uneen. 

Puhelminen herätys pärähtää yhdeksän jälkeen ja nousen ripeästi ylös, mutteri tulelle ja suihkuun. Eeva ja Fai ovat nukkumassa  ensimmäisiä päikkäreitä jo Bikunin huoneessa. Bikunhan on lähtenyt kouluun. 

Kahvi ja mangojogurttia mango-granolalla ja pyörällä töihin. Aamu hieman lämpöisempi kuin eilen. 

Työpaikalla paussin aikana mietin tätä kaiken asian miettimistä, mihin aamulla heräsin. On kyllä todella aika työläs vaihe elämässä. Bikunin koulusta ei juuri tarvitse enää huolehtia. Fain pankkia emme vieläkään ole ehtineet/saaneet toimimaan. Kelalta tuli jo eilen ilmoitus vanhempain rahoista, jotka myönnetty Faille. Olen siirtänyt maksimimäärän omistani hänelle myös, mutta kelalta neuvoivat, että kannattaa pitää ne pakolliset jossain vaiheessa talven aikana, jolloin Fain vanhempain raha katkeaa ja taas jatkuu pidempään loppupäästä. Ensi kesänähän olen varmaan kiinni töissä, kun useat kollegat ovat lomalla. Meillä on suunnitelmissa taas pitää kesäloma vasta talvella 2025-26 ja käydä sukuloimassa Chiang Maissa. 

On tämä auton mietintä. Onko viisasta laittaa niin paljon rahaa kiinni autoon. Taas vuosia vanhan ostamiseen liittyy riskejä. Koko pitäisi olla riittävä perheemme kannalta. Rahoitus on aina kallista. Osa suosittelee Toyotaa, osa Volvoa, osa KIA. Minä taas en ymmärrä autoista muuri mitään. 

Eilen soitin DDV:lle avioliittomme rekisteröimisestä viralliseksi Suomessa. Migri ei ole vieläkään heille lausuntoa antanut. Ilmeisesti asia kuitenkin ratkaistaan ensi viikolla oli sitten Migristä kuulunut tai ei. DDV:n ystävällinen virkailija sai eilen puhelussa vasta tietää, että Migrihän ei ole missään välissä Faita haastatellut, joten Migrin mahdollinen informaatio on nolla. Kysely periaatteessa migristä kuuluu vain normaaliin protokollaan. 

Pitäisi varata neuvola-aika Eevalle, mutta emme vielä kuulu mihinkään Sote-hyvinvointi keskukseen. Netissä ei näytä asia hoituvan ja puhelin ei siellä vastaa, joten pakko päästä käymään Fain kanssa Tuirassa, joka varmaan olisi meille järkevin keskus. 

Kiitos blogin lukijoilla, jotka kommentoivat fb:ssä auton hankintaamme. Osa suosittelee KIA:aa, osa Toyotaa. Olen selannut nettiä ja kysellyt etuja ja haittoja. KIA on edullisempi, mutta huollot melkein puolet kalliimpia. Toyota säilyttää arvonsa paremmin, mutta on selkeästi kalliimpi. Fordilta taas oli hyvä 0 korkoinen rahoitustarjous. Rahaakaan ei ole liikaa, kun se Migrin pitkä sota teki useamman kymmenen tuhannen lovin talouteemme. 

Kaikki varmaan selviää, mutta on tässä nyt kovasti stressiä. Siksipä aamuyön tonttu herättelee ennen aikojaan. Jospa jouluksi päästäisiin jo jonkinlaiseen tasapainoon. 

Töistä lähtiessä juttelen vielä pitkään kollegani psykiatri Riston kanssa. Puhumme myös autoista -. Ristolla on kaasuauto. Samalla tulee kotoa viesti kertoen toiveesta kalaruokaa. K-Pekurilla ulos töistä lähtiessä näyttää kalat kalliilta - siispä Valkean herkkuun, missä sattuu tänään tulleen turskan seläkkeitä, joita ostan 600g. Nopea päätös ruoasta - Norjalaisen kalamiehen turska. Fai piti siitä edellisellä kerrallakin ja syntyy nopeasti arki-iltanakin. 

Smetanaa ja lehtipersiljaa lisäksi ja siiklin perunoita. Kananmuna tilaus tulee kotoa myös. 

Kotiin tullessa Eeva ottaa ystävällisesti vastaan ja istumme tovin kuunnellen musiikkia. Aamullahan se jäi väliin. 








Illan musiikki korvaa aamun menetyksen




Horttokaalot



Menemme keittiöön Eevan kanssa. Perunat Fai laittoi jo tulelle. Turskan seläkkeet voimakkaasti suolattuun kylmään veteen ja hellalle. Kiehumisen alettua siivilöinti ja turska valmis. Smetana ja voi eri kattilassa kuumenee ja voi sulaa. Kun lämpötila noin 60-70 astetta persilja hakattuna joukkoon. Valmis. 
Teen annoksen ja on aika syödä. Bikun maistaa ja kertoo, että hyvää on, mutta oli syönyt jo nuudeleita aiemmin.  Eeva syö reilusti.




turskat kylmässä suolavedessä odottaa kiehumista





kastike kuumenemassa - persilja myöhemmin





Siikli kiehuu




Annokset valmiit




Eeva syö!



Vatsa täynnä hyvää ruokaa. On aika iltasuihkuun ja nukkumaan - aamulla taas töihin. Tänään iltameditointi jäi väliin, mutta aamulla sitten taas. 

Hyvää Yötä





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vihkimispäivä - avioliittomme saa lain voiman

Kiireinen viikko ennen loman alkua. Tiiviisti töitä ja uusiutunut flimmeri.

Eeva jo terve, Sunnuntai päivystys, Kollegoiden apua kotiimme