Oman Hyvinvointikeskuksen löytäminen ja työpisteen valmistuminen kotiin


Aamu

Illalla Ranen ja Artsin avulla saatiin työpöytä kuntoon. Nukkumaan aikaisin ja heräsin kahdeksalta Eevan vaativaan komentoon nousta ylös. Bikun teki juuri lähtöä kouluun. Olimme sopineet illalla Jarmon kanssa, että hän tulee hakemaan meitä autolla kymmenen jälkeen, jotta pääsisimme ilmottautumaan perheemme Tuiran hyvinvointikeskukseen. Samalla Jarmo voisi noutaa lainaamansa ison kattilan, joka on ollut meillä jo jonkun viikon.  Häneltä tulee kuitenkin viesti, että on sairastunut flunssaan eikä voi tulla, 



Illalla työpöytä saatiin kasaan. 


Tänään on ainoa arkivapaa, jolloin voimme sen tehdä. Puhelimellahan yritin koko viime viikon päästä läpi, mutta se ei onnistunut. Soitan siskolleni, joka pystyy auttamaan. Tulee hakemaan puolen päivän jälkeen. 

Meille jää Eevan kanssa aikaa teletapeille ja musiikille. Fai paistaa minulle munakkaan Artsilta saamista heidän omien kanojen munista ja täytyy sanoa, että kyllä maistuu. Kananmunat ovat Chiang Maissa maukkaampia kuin normaalisti Suomessa. Nämä Artsin kanojen munat ylittävät vielä nekin Chiang Main kananmunat, joita on ostettu yksityisiltä.  Rauhaisaa kahvin keittoa juttelua ja leikkiä. Saadaan katsottua papereitakin valmiiksi hyvinvointikeskusta varten ja myös Fain pankin papereita. 







teletapit



Siskoni tulee hakemaan puolilta päivin ja nakkaa meidät Tuiran hyvinvointikeskukseen, missä otamme jonotuslapun Infoon. Kohtuullisen jonotuksen jälkeen pääsemme hoitamaan asiaamme erittäin ystävällisen lähihoitajan kanssa. Hän järjestää asiat kätevästi ja jopa soittelee niin, että saamme Eevalle huomen aamulle ensimmäisen neuvolakäynnin. Mehän luulimme muuttavamme toukokuussa Suomeen ja katkaisimme neuvolapalvelut Lanna Hospitalissa huhtikuussa. Rokotusohjelma on sen jälkeen ollut kesken. 



Iloista jonotusta Tuiran tk:ssa



Siskoni soittaa juuri, kun olemme saaneet kaikki valmiiksi ja kurvaa autolla tk:n pihaan. Saamme kyydin kotiin ja siskoni lupaa olla apuna huomenna autonsa kanssa neuvolaan menoa varten. Kiitos iso-sisko.

Emme mene sisään vaan haemma alhaalta rattaat ja lähdemme hoitamaan S-Pankkiin Fain pankkiasiaa. Apple-Paytä emme saaneet toimimaan ja S-Pankissa selviää yksinkertainenn syy. Maksukorttia pitää käyttää kerran, jonka jälkeen Apple-Pay voidaan aktivoida.  Sekin selvisi. 

Valkean herkusta haemme naudan maksaa, joka oli tarjouksessa. Ostamme muutakin ruokatarpeita. Fai ei vielä voinut käyttää korttiaan, koska juuri siirtämäni raha ei ole ehtinyt Nordeasta S-Pankkiin. 

Käymme samalla Clas Ohlsonilla, mistä ostan Aroma Diffuuserin temppelihuoneeseen. Fai on ollut huolestunut, kun olen polttanut suitsukkeita meditointini yhteydessä pienessä huoneessa. Chiang Maissa huone oli moninkertainen, joten syntynyt savu ei ollut ongelma. 

Olenkin pitänyt suitsukkeita vain koristeena ilman niiden polttamista viime ajat. Munkkiystäväni kanssa keskustelimme tästä asiasta ja hän suositteli käyttämään Aroma diffuuseria - itsekkin käyttää omassa กุฏิ kuut-ti :ssaan eli munkin huoneessaan. 


viileässä syys-säässä kohti kotia




Fai on hyvin pukeutunut kylmään keliin



Kotona alan asentamaan aroma-diffuuseria temppelihuoneeseen ja huomaan, että sähköjohto ei riitä pistokkeesta temppeliin, joten lähden hakemaan jatkojohtoa Clas Ohlsonilta. Fai pyytää tuomaan samalla riisisäkin Aasian Marketista ja Ros-dii¨tä. Pyörällä Clasulle jatkojohdon hankintaan ja haen  K-market asematornista kolme pulloa kivennäisvettä. Palatessa vielä riisin ja Ros-diin haku Aasian Marketista.

Asetamme jatkojohdon Bikunin kanssa sievästi huoneenn laitaa pitkin temppeliin. Bikun menee temppelihuoneen työpöydän ääreen tekemään kotitehtäviä. Ostimme päivällä led-hehkun pöytälamppuunkin, joten saa siellä rauhassa keskittyä koulutehtäviin. 

Fai pilkkoo maksan, minä sipulit, valkosipulit, chilin ja porkkanan. Alan paistamaan maksaa ja kasviksia ja Fai pilkkoo lehtipersiljan. Kuumalla pannulla ensin maksa ja siihen pikkuhiljaa valkosipuli ja chili kaveriksi. Sipuli ja porkkana isona rouheena joukkoon. Hieman puolukkahilloa, Ros-diitä ripaus. Laakerilehtiä muutama ja kun neste alkaa kuivua kasaan tilkka punaviiniä ja kiehautus. Lopuksi smetanaa ja pilkottu lehtipersilja. 

Fai on keittänyt siiklin perunat jossakin vaiheessa ja pääsemme syömään. 



Pilkotut raakaaineet



Keitetyt "potut" tulollaan


maksakastike vielä ilman nesteitä



ja nesteen kanssa








Bikun saa mennä tekemään läksyjä uuteen työhuoneeseen









Bikun tekee läksyt uudessa työhuoneessa, jossa saa rauhassa keskittyä niihin. Me laitamme ruokaa valmiiksi ja pian Bikun on saanut työnsä valmiiksi ja tulee olohuoneeseen. Eeva alkaa osoittaa tyytymättömyyttä. Alkaa olla väsynyt. Otan hänet temppelihuoneeseen ja laitamme aroma diffuuserin päälle, johon saa kauniita värejä myös. Sytytämme kynttilät ja Eeva katsoo minuun ja laittaa kätensä yhteen rintalastan kohdalla. Resitoin lyhyesti ja kumarran temppeliin. Eeva istuu tyytyväisen rauhallisena omalla temppelityynyllään. Istumme hetken hiljaisuudessa ja Eeva viihtyy aikansa. Sitten katsoo minua ja kumarran temppeliin, sammutan kynttilät ja menemme syömään olohuoneeseen Fain kanssa.

Nyt kun siirsimme temppelin etelän ja lännen seinustalle suunta on oikea. Alunperinkin tarkoitus oli tehdä näin päin, mutta temppelihuoneen oviseinämä oli täynnä tavaraa, joten laitoin tilapäisesti ikkunareunustalle. Nyt kun työhuonekulmaus saatiin rakennettua ikkunareunaan sain siirrettyä temppelin oikealle seinustalle. Temppelin suunnassa on sellainen suositus, että Buddha katsoo pohjoisen ja idän välille nousevan auringon ja valistumisen suuntaan. Vielä puuttuu sellainen kaapisto n 120cm leveä, jolla temppelin saisi nostettua hieman korkeammalle. Pikkuhiljaa rakentelen. Toinen identtinen temppelirunkohan on tulossa muuttotavaroiden mukana. Pitää mennä kirppikselle katsomaan, jos löytyisi sopiva kaapisto tuohon. Mutta aromi-diffuuseri toi kyllä tunnelmaa. Jasmiiniöljyä ei löytynyt Clasulta, mutta ihan tyydyttävä, rentouttava muu tuoksu. 



temppeli

temppelissä näkyy tämä uusi valkoinen aroma diffuuseri






Faille maistuu maksakastike ja perunat, mutta tuo esille, että seuraavalla kerralla ei makeutta ollenkaan. Puolukkahillo toi sen verran makeutta, että minua se ei häiritse, mutta Fai ei pidä oikein mistään ruoasta joka on makea. Jälkiruoka erikseen. Nyt pieni makeus ei isommin häiritse, mutta saan nootin seuraavaa kertaa varten.






arkinen maksakastike



Pienet leikit Eevan kanssa ja kello alkaa lähestyä kahdeksaa. Huomenna aikainen herätys Bikunin koulun ja meidän Neuvolakäynnin vuoksi. Iltasuihkkut ja nukkumaan. 





 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vihkimispäivä - avioliittomme saa lain voiman

Kiireinen viikko ennen loman alkua. Tiiviisti töitä ja uusiutunut flimmeri.

Eeva jo terve, Sunnuntai päivystys, Kollegoiden apua kotiimme