Muukalaispassin valmistelua
Aamu
Nukkumaanmeno venyi puoleen yöhön. Töiden päälle kävin jokiuinnilla 5 asteen vedessä 4 minuuttia Voten kanssa ja kotiin tullessa Eeva oli jo ehtinyt nukahtaa. Resitoinnissa ja meditaatiossa meni tunti ja kello oli jo 11, kun tein itselleni paistettuja perunoita ja eines lihapullia. Syöminen oli jäänyt heikoksi koko päivän ajan. Yöllä vatsa herätteli varmaan johtuen illan suht raskaasta ateriasta.
Puhelimen herätys kahdeksalta tuntui liian aikaiselta, mutta oli sännättävä kasvojen pesuun, mutterikahvin ja beroccan laittoon. Nopeasti mysliä ja jogurttia ravinnoksi ja Bikun lähtee jo odottamaan koulukyytiä. Fai meni takaisin sänkyyn Eevan viereen. Pian minä säntään ulos ja ehdin vielä vilkuttaa Bikunille, kun koulutaksi lähtee kadulta. Pyörällä kevyessä syyssateessa ja tuulessa Mehiläiseen.
iltameditaatio
Eeva nukkuu sikeästi herätessäni
Eilinen kaleva
Komeelta näyttää
Iltapäivä
Töissä tiivistä, mutta selvittelen huomisen migrin käyntiä. Pitää mennä sinne uusimaan oleskelulupakortti Faille Talvisaran nimellä ja hakemaan vihdoinkin sitä muukalaispassia, että Fai pystyy tulemaan mukaan esim. Ikean käynnille Haaparannalle. Ulkomaanmatkoihin ei tule vielä aikoihin muutoin olemaan varaa. Toivomus olisi, että ensi vuoden lopulla pääsisimme käymään sukuloimassa Chiang Maissa. Mutta siihen on aikaa.
Töistä kotiin K-Pekurin kautta, mistä tarttui kala mukaan. Neljä pikku siikaa 6,99 e kg, jotka laitoin öljyllä valetulle uunivuoalle. Fai hoitaa loput paremmin. Kiertoilmauuni 200 asteeseen ja, kun Fai on maustanut kalat laitan ne uuniin. Sillä aikaa Eevan kanssa leikimme temppelihuoneessa, missä hän keskittyy välillä temppeliin ja taas välillä on avainleikit, kitarakotelon avaus ja sulkemisleikit etc. Hyvä hetki Eevan kanssa.
Kalat ovat valmiit ja nostan ne jähtymään kivitasolle. Samalla onkin jo aika lähteä kohti Oulujokea. Markku on odottamassa kadulla 17.45 ja päivä on siirtymässä iltaan.
Ilta
Saavumme Tuiran rantan klo 18 ja pian saapuu Pekka ja Votekin. Mukavat juttelut kopilla ja Oulujoki kutsuu. Markku totuttelee uintiin ja kehuu, että tänään on selkeästi jo parempi kokemus, Vote kokeneimpana meistä tyytyy 4 minuuttiin, mutta me Pekan kanssa rikomme vitosen - hän muutaman sekunnin pidempään kuin minä. Hyvä fiilis kaikille.
Uinnin jälkeen yritän järjestellä huomista muukalaispassin hakua. Mitä tarvitaan etc. Netissä voisi periaatteessa tehdä alustuksia ainakin oleskelulupakortin uusimiselle, mutta hieman tökkii, koska Failla ei ole olemassa minkään maan passia. Väsyneenä flunssasta ja runsaista töistä sekä huonoista yöunista, katson paremmaksi lähteä hakemaan Bikunille mikropitsaa mitä hän toivoo. Samalla hieman salaattia etc.
salaattia meille
pitsaa Bikunille
Palattuani Eeva ottaa ajan minulta. On aika mennä temppelihuoneeseen ja niinhän me menemmekin. Ensin pienet meditaation omaiset toimet, avainleikki, kitaralaukun sulkemis-ja avustoimet. Sitten on aika ottaa takaisin aamulla jääneet rutiinit. On aika Horttokaalojen ja muun musiikin.
ilta korvaa menetetyn aamun
Horttokaalot
Kommentit
Lähetä kommentti