Sunnuntai sateinen lepopäivä ja thaimaalainen riisikeitto

 Aamu

Klo 10 Eeva herättelee minua iloisena naureskellen. Fai on jo hereillä myös, mutta lepäilee sängyssä. Vaihdan vaipat ja menemme mutterikahvin keittoon ja samalla berocca poreilemaan. Kahvin valmistuttua siirrymme työhuoneeseen ja alkuun kuuntelemme musiikkia. Tuttua Joel Hallikaista, Horttokaaloa ym ja sen jälkeen teletapit. Kesken jakson Eeva panee kätensä yhteen ja katsoo temppeliin päin. Hän sulkee läppärin ja tiedän, että aika on aamuchantin. 



Eeva, minä, berocca ja kahvikuppi




Sytytämme kynttilät ja laitamme diffuuserin päälle. Sen valaistuksessa on useita vaihtoehtoja - nyt valitsemme punaisen värin. 



kotitemppeli



Lyhyet resitoinnit, jonka jälkeen pieni "meditaatio" ja Eeva haluaa mennä tutkimaan laatikoita. Pian hän osoittaa, että kädessäni ei ole avainta avaamalla omat kätensä auki. Otamme avaimen laatikosta ja alkaa jo tutuksi tullut avainleikki. 


Eeva kaapin tutkiskelussa



Pian Eeva hamuaa kitaraa ja avaamme yhdessä kotelon. Muutama tuttu kappale soitetaan ja lauletaan. Aina välissä hän harjoittelee soittoa niin, että nätisti kädellään laittaa kielet soimaan. 

Pian Fai tulee kertomaan, että perinteinen thaimaalainen aamuruoka riisikeitto on valmis. Thaimaassa yleensä syödään aamuisin samaa ruokaa kuin päivälläkin, mutta riisikeitto on selkeä aamuruoka. Vastaa Suomessa aamupuuroa. 

Eeva hamuaa kitaraa




riisikeitto pienillä katkaravuilla


Riisikeitto

possun tai kanan keitinlientä - suolaton mielellään - itse tehty parempi, mutta voi kokeilla liemikuutioistakin
valkosipulia
valkopippuria
korianterin juuria, mutta varretkin käy 
pieniä katkarapuja 
kalakastiketta
vaaleaa soijakastiketta
edellisenä päivänä keitettyä jasmiiniriisiä, tai voihan sen keittää tuoreeltaankin

Paista valkosipulia öljyssä niin, että se paahtuu ruskeaksi. Sitä voi tehdä kerralla isonkin määrän ja käyttää muissakin ruuissa. 
Jauha valkopippuri mortellissa ja lisää paahdettu valkosipuli, korianterin varret/juuret. Katkaravut voi kuulottaa nopeasti öljyssä tai laittaa sellaisenaan, jos ovat jo valmiiksi keitettyjä kuten usein ovat. 
Kuumenna liemi , lisäää paahdettua valkosipulia ja hieman kalakastiketta sekä soijakastiketta, lisää riisi ja katkaravut ja koristele korianterin lehdillä.


Riisikeiton jälkeen maha on niin täynnä, että aamun varsinainen resitointi ja meditaatio siirtyy iltapäivän puolelle, mutta tänään on sateinen vapaapäivä, joten aikaa on. Nyt rentoudutaan. Fai puhuu veljensä vaimon kanssa pitkään puhelimessa ja Eeva tulee leikkimään uudelleen työ/kotitemppelihuoneeseen. Bikun katsoo televisiota. Kohta pitää ojentaa opiskelemaan Suomea, mutta jätän sen tehtävän äidilleen. Jos minä menen huomauttamaan asiasta, Bikun kokee sen liian voimakkaana moitteena. 

Chiang Maissa on historiallinen tulva. Vanhemmatkin ihmiset ovat todenneet, että koskaa historiassa ei ole sellaista ollut. Keskustan iso torialue on veden vallassa. San Sai Noi, missä me asumme on turvassa - kuten myös 700 vuoden urheilukeskus, missä kävin pelaamassa nelinpeliä tenniksessä. 




Ping-joki on tulvinut 


Tilanne on todella paha Chiang Maissa. Sateiden pitäisi loppua jo tähän aikaan vuodesta, mutta varmaan vettä tulee vielä vuorilta jonkin aikaa sateiden loppumisen jälkeenkin. Pohjoisempana Chiang Raissa tulvat ovat olleet vielä pahemmat,

Iltapäivä ja Ilta

Laitan uunin lämpiämään kuhaa varten. Fai täyttää kalan sitruunaruoholla ja yrteillä ka vuoraa suolalla. Kala uunivuokaan ja uuniin. Minä lähden piipahtamaan Oulun tullin montulla puttosten kanssa. Lyhyr reilun minuutin pulahdus vedessä tuntui jo kovalta. Jokainen päivä ei samanlainen.

Kotiin saavuttua Eeva haluaa kotitemppeliin, missä pikku chantit ja sitten leikimme tovin huoneessa. Eeva tykkää leikkiä kotitemppelin lähellä. 

Kala on valmista ja Fai on keittänyt Brysselin kaalta seuraksi. Thaimaalaisen seafood kastikkeen kanssa taas loistava illallinen. 



Kuhaa, brysselin kaalta ja seafood kastiketta

Kuha uunista



Fai odottelee sateen loppumista, että pääsisi kävelylle lasten kanssa, mutta se ei tunnu taukoavan. Menen ilta resitointii ja välimuistin tyhjennykseen hieman ennen seitsemää. 



iltachant ja meditointi



Kahdeksan aikaan sade on loppunut ja lähden pyöräilemaan. Pian tuleekin Failta soitto. Hänellä on makean nälkä ja lähtenyt kävelylle lasten kanssa kohti Valkean herkkua. Sinnehän minun pitää sitten suunnata. Kello on jo yli yhdeksän ja ostamme hedelmiä ja ihan makeaa karkkiakin. Eeva riemastuu, kun näkee, että isäkin saapui mukaan. 

Kotona pienet makeat iltapalat ja Eeva haluaa vielä temppelihuoneeseen - laittaa kädet yhteen ja katsoo minua syvälle silmiin. Nopea käynti riittää tällä kertaa. Sitten alkaa jo valmistautuminen yöpuulle. Bikunilla on aamulla kouluun lähtö ja meillä Fain kanssa runsaasti asioita hoidettavana vapaapäivänäni. Jospa sukunimen vaihto olisi tullut jo poliisin rekisteriin, niin voitaisiin hakea uusi henkilökortti oikealla nimellä. Huomenna sekin selviää. 

"Hyvää Yötä Maailma", Pelle Miljoonan sanoin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vihkimispäivä - avioliittomme saa lain voiman

Kiireinen viikko ennen loman alkua. Tiiviisti töitä ja uusiutunut flimmeri.

Eeva jo terve, Sunnuntai päivystys, Kollegoiden apua kotiimme