Unen tarpeiset päivät



Aamu

Nukahdimme nopeasti jo ennen kymmentä ja Eeva alkaa herätellä seitsemän jälkeen. Faita selvästi väsyttää, kuten minuakin, mutta hän vaikuttaa enemmän lisäunen tarpeiselta. Siispä Eevan kanssa Berocca poreilemaan, mutta kahvin jätän siinä toivossa, että pääsisin vielä pienille unille. Töihin on vasta iltapäivällä. 

Menemme työhuoneeseen ja katsomme teletapit. Normaalien musiikin kuuntelujen jälkeen Eeva haluaa leikkiä tuttuja leikkejä. Avainleikillä aloitamme ja sen jälkeen on vuoro kitarakotelon. Sen aukaiseminen ja kiinni paneminen tuntuu olevan tytön mieleen. Tarkkaan myös seuraa ja osallistuukin soittoon, kun soitan sinisen unen ja maankorvessa. Sitten on aika laittaa kitara nukkumaan.  Panemme sen koteloon ja on tarkka kotelon sulkemisrituaali. Lopuksi lyhyt chant ja Eeva laittaa kätensä yhteen rintansa korkeudelle. Hän hieroo jo kovasti silmiään ja toivon, että nukahtaisi. Vien äitinsä viereeen rintaruokintaan, 

Eipä Eeva nukahdakkaan, vaikka on selvästi väsynyt, mutta niin on äitinsäkkin. Otan tytön uudelleen ja Fai saa nukkua rauhassa. Ensin leikimme olohuoneessa, mutta Eeva konttaa pian temppelihuoneeseen ja laitamme kynttilät ja pieni chantti. Eeva mukailee mukana ja meditoimme hetken. Katsomme vielä yhden jakson muumeja, joihin on Eeva jaksanut alkaa keskittyä. Pian hän kuitenkin haroo silmiään ja on nukahtamaisillaan sylissäni. Fai oli herännyt ja kolisteli keittiössä paistaen kanaa. Eeva virkistyy jonkin verran ja Fai ottaa Eevan makuuhuoneeseen, jonne lopulta molemmat nukahtavat. 







                                                    Eevan aamuhaukotukset ja teletapit



Hallikaisen kuuntelua. 



Iltapäivä


Pääsen itsekkin keskipäiväunille. Nukun puolitoista tuntia ja herään yhden aikoihin. Oma syömiseni on unohtunut ja otan valmispakkauksesta tomaatti-kasviskeittoa ja lämmitän. Lisään Fain paistamaa kanaa, sipulia ja chiliä joukkoon ja on ihan maukasta. 


Pikaruoka herättyäni



Töihin lähtö vaatii myös mutterikahvit, jotka nopeasti teen. Kahvi on maullaan ruoan päälle. 


iltapäivämutterit


Pian Eevan kiljaisu kuuluu makuuhuoneesta ja ehdimme hieman leikkiä kahvia juodessani ennenkuin alkaa lähtö lähestyä. Töihin on mentävä ja tällä kertaa Eeva esittää siihe vakvan vastalauseen. Huutaa todella kovasti, eikä vilkuta. 


Ilta


Työilta on täyteinen. Ajat ovat täynnä jo, kun aloitan. Sujuvasti ilta kuitenkin menee ja pääsen yhdeksältä lähtemään kotiin. Soitan lähtiessä Faille, että tulevat alas, kun pyöräilen kotiin ja lähdemme yhdessä hakemaan Masan jokiuinnille, johon nyt perhekkin voi tutustua. Eeva on riemuissaan, kun pääsee ilta-ajelulle.

Tuiran rannasa pulahdamme Masan kanssa 4-minuuttiset ja Eeva sekä Bikun ovat ihmeissään. Fai ottaa kuvia. 




Masan kanssa jäähtymässä



Uinnin jälkeen viemme Masan heinäpään kotiinsa ja jatkamme Limingan tullin prismaan. Jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Hiljainen on tienoo Prisman seudussa, vaikka lämpöinen syysilta. +12 auton mittarin mukaan. 



Eeva komentaa minua kärryssä


Kotiin tultua Eeva nukahtaa ja minun on pakko alkaa tekemään ruokaa itseäni varten. Muut ovat syöneet illalla, mutta minun kokopäivän annokseni on se iltapäivän keitto. Päädyn pasta-bologneseen - tulee suhteellisen nopeaa, enkä ole syönyt pitkään aikaan. On vielä Faille ja Bikunillekkin huomenna maistuvaa. 



Bolognesekastike tulollaan


Kastikkeen kiehuessa muu väki menee nukkumaan. Kaadan lasillisen punaviiniä, jota on lauantailta jäljellä. Ruoan jälkeen hampaan pesu ja lyhyt suihku. Päivä on sitten pulkassa. 



 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vihkimispäivä - avioliittomme saa lain voiman

Kiireinen viikko ennen loman alkua. Tiiviisti töitä ja uusiutunut flimmeri.

Eeva jo terve, Sunnuntai päivystys, Kollegoiden apua kotiimme