Vihkimispäivä - avioliittomme saa lain voiman
Eilinen ilta
Kuuden maissa kylmävesiuinti ryhmämme kokoontuu Tuiran uimakopilla; uutena rookiena Markku oikealla ja ainoastaan Jouko on hirvimetsästyksen vuoksi pois. Merikosken virallisen tiedon mukaan vesi 8.5 astetta. Pekka ottaa rajut 5 minuuttia, minä ja Vote 4 minuuttia, Markku vielä totuttelee, eikä ota aikaa. On aina hieno hetki virkistäytyä ja sosiaalisestikkin hyvä harrastus. Muutamia äijä-herjoja saa miele pois arjen aherruksesta.
Tämä harrastus alkoi minulla ensimmäisen kerran 1980 yo talvena luokanvalvojani Voten ehdotuksesta. Olin usein aamulla uninen ja tulin myöhässä kouluun. Vote osasi ohjata minut avantoon ja niinpä loppukeväästä kirjoitukset menivät hyvin.
Aloitin uudelleen avantouinnin uudelleen Jallun kanssa joskus 2012 ehkä ja tapasin tuolloin Voten vaimonsa kanssa vanhassa Stockmannin herkussa ja haastoin hänet mukaan. Siitä lähtien kävimme päivittäin avantouinnilla aina siihen saakka, kun muutin Chiang Maihin. Ryhmään tuli myös Pekka ja Jouko ja muutamia vierailijoita on käynyt myös. Jallu muutti Kaliforniaan ja jäi pois ryhmästä. Nyt minä olen takaisin.
minä, Pekka, Vote ja Markku
Fai vei lapset sillä aikaa kävelylle 0-asteiseen säähän ja hyvin olivat viihtyneet kauniissa iltaauringossa kuulaana syyspäivänä.
Eeva leikkipuistossa
Bikun myös
Maivat ja Bysselin kaali
Eeva tukkää kovasti Maivasta
Aamu
Herääminen yhdeksän aikoihin ja Eevan kanssa pitkästä aikaa katsomme läppäriltä Teletapit sekä Horttokaaloa ja Hallikaista. Tämän jälkeen hän antaa minulle luvan lähteä käymään joessa. Markku hakee minut Subarullaan ja raikastava uinti. Tänään vain 2 minuuttia. Merkikosken vedenlämpö 8 astetta.
Uimasta tultua Eeva alkaa päikkäreille ja minulla sopiva hetki resitoinnille ja välimuistin tyhjennykselle. Pitkä aamuchant ja 30 minuuttia meditointi.
odotetaan aulassa
hääväki
avioliiton teemasta kerrotaan
Janne tuo sormuksen
sormus sormeen
avioliiton virallistamisen halaus
aviopari
gamlas hemn
vieraat viihtyy
lapsetkin
Onnittelut🎉 Taas yksi homma maalissa 🍾
VastaaPoistakiitos - näin on! Pala palalta eteenpäin
VastaaPoista