Oulun Ympäristörakentaja killan tarjoamat glögit perjantai-iltana ja rauhallinen kotilauantaipäivä
Eilinen ilta
Töistä suoraan pyöräilimme Markun kanssa Tuiraan jokiuinnille. Vote tuli autollaan. 5 minuuttia -0C vedessä teki hyvää. Uimakopilla oli Oulun ympäristörakentajakillan porukkaa. Heillä oli pieni vedettävä sauna rannassa ja aikamme keskuteltua heidän kanssaan Ville, yksi teekkareista, kutsui meidät glögille saunan eteen. Niinpä pitkä raitistelujakso loppui terästettyyn glögiin. Toki olihan mielessä jo ollut viini tai olut kotona.
Oulun ympäristorakentjakillan tarjoamat glögit
Kotiin tultuani Eeva oli nukahtanut ja lähdin hakemaan palsternakkaa, porkkaa, perunaa, savukoskenlaskijaa etc kaupasta. Ajatus oli tehdä poroluukeitto valmiiksi. Palattuani Fai oli jo syömässä nuudelikeittoa. Oli kuulema ollut jo niin nälkä, ettei voinut odottaa porokeittoa. Hieman siinä kokkailuinto laantui. Kiireisen ja väsyneenä olin yrittänyt saada mukavan perjantai-ilta aterian perheelle.
Jätin keiton teon seuraavaan päivään. Lähdin käväisemään kaupungilla pitkästä aikaa. Ajattelin juoda pari olutta ja sitten käydä vaikka salaattikebabilla. Astuessani Hemingway-baariin kova meteli täytti korvani. En ole vuosiin käynyt meluisissa kapakoissa. Nyt melu oli liikaa ja käännyin ovelta pois. Seuraavana oli vuorossa Jumpru ja siellä oli mukavan hiljaista. Vahna tuttavani Piia oli siellä työkavereiden kanssa ja istahdin pyynnöstä heidän seuraan. Siinä rupateltuamme he ehdottivat Petrellissä käymistä. Mietein, että olisiko aika käydä siellä salaattikebabilla ja sitten kotiin. Sain viestin, että Fai ja lapset olivat nukahtaneet ja ajattelin, että käydäänpä nyt sitten katsomassa se Petrel. Pyöräilin sinne ja muu seurue tuli kävellen,
Lapsuuden naapurini Simppa toivotti ovella tervetulleeksi ja kävin sisälle. Kova musiikki tunki korviini. Hyvätasoinen bändi tosin, mutta kun yritin keskustella vastaantulevien tuttavien kanssa, kommunikointi oli vaikeaa Pian tulivat Piia ja hänen työkaverinsa ja pyysivät alakertaan istumaan. Siellä melutaso loosissa istumassa oli siedettävä ja keskustelustakin tuli jotain. Pian alkoi nälkä vaivaamaan ja pyöräilin Troijan kebabiin, missä tarjoilija jopa muisti minut puolentoista vuoden takaa. Kysyi, että asunko vielä Thaimaassa. Kävimme lyhyen päivityksen niin meidän perheen kuin hänenkin tilanteesta. Salaattikebab tulisena ja taivaallinen kastike salaatille maistui kuten joskus aiemminkin.
Kotiin tullessa kello oli jo yli puolen yön. Hetken luin uutisia netti-HS:stä ja join vadelma-kivennäisvettä. Nukkumaan joskus puoli kahden aikaan ja uni tuli ennenkuin pää oli tyynyllä.
Aamu/puolipäivä
Muut olivat jo heränneet, kun kömmin suihkuun lähellä puoltapäivää. Menin olohuoneeseen rasvaamaan itseäni talven kuivatettua ihoani. Eeva levittää kätensä sohvalla. Nyt on aika yhteisen hetkemme. Keitämme mutterikahvit, berocca poreilemaan ja työhuoneeseen, missä tutut musiikkikappaleet ja erityisesti Aranjuezin kitarakonsertto saa Eevan huomion. Temppelileikit ja lopuksi Eeva haluaa syliin ja käymme läpi kaikki buddhapatsaat, joita Eeva osoittelee kutakin vuorollaan.
Musiikkihetkemme
temppelileikit
Markku on jo käynyt uimassa. Me sovimme puoli neljäksi uinnin Voten kanssa. Pakkaan uintikamppeet reppuun ja pyöräilen rantaan. Failta tulee kuvia puistosta, missä lapset leikkivät lumella.
Lapset puistossa
Eeva nauttii lumesta
kaunis talvipäivä rannassa
Aurinko laskee jo puoli neljältä
Porokeitto - vielä ilman lisächiliä
Kommentit
Lähetä kommentti