Toipilaana isyyslomalla


Aamu

Herään hieman ennen kuutta ja menen vessaan. Eeva huutaa perään ja wc-käynnin jälkeen käyn hakemassa hänet makuuhuoneesta. Fai oli saanut vaihtaa vaipat hänelle tänään. Mutterikahvi oli loppunut ja jouduimme tekemään pikakahvit Eevan kanssa; Beroccaa unohtamatta. Tänään teletapit juuri ja juuri toimivat, mutta musiikkivideot sen sijaan saa innokkaan vastaanoton. Etenkin John Williamsin versio Aranjuezin kitarakonsertosta. John Williams oli ehdoton suosikkini nuorempana, kun itsekkin soitin klassista kitaraa Oulun konservatoriolla. 




Aamun yhteinen hetkemme Eevan kanssa


Eeva alkaa käydä uniseksi ja vien hänet äitinsä rinnalle, minne nopeasti nukahtaa uudelleen. On aika aamu resitoinnin ja meditaation. Pitkä versio resitoinnista ja 40 minuutin välimuistin tyhjennys. Nyt toipilaana ollessa meditaatio on ainoa hetki, jolloin olen ulkona tästä taudista.



Aamusessio




Meditoinnin jälkeen Pikun on jo aamupalalla ja lähdössä kouluun. Faikin syö aamiaista. Minä teen itselleni eilisestä kala-kasvis-ateriasta pannulla kananmunan kanssa uuden version. Chiliä, Fain aamulla keittämää riisiä pannulle eilisen kala-aterian kanssa. On kait jonkinlainen paistettu riisi, mutta hyvin erilainen kuin tavallisesti. Hyvin maukas, kun lisään vielä hieman oyster-kastiketta. 

Soittelemme Matin kanssa, joka on jo päässyt Chiang Maihin ja matkalla Phayaoon thai-ystäväni Jain kanssa. Pikun lähtee kouluun ja Eeva nukkuu. Menen makoilemaan sänkyyn ja syvä uni valtaa minut aina yli klo 11. Fai tekee minulle suodatin kahvit, mutta en oikein herää. Kylmä suihkukaan ei saa roppaa hereille. Outo tauti tämä on ollut. Eeva on jo herännyt aikaisemmin kuin minä ja leikimme Eevan kanssa. Fai opiskelee samalla Suomen kieltä. 

Iltapäivä

Pikun tulee koulusta ja Eeva menee päiväunille. Minä lähden käymään pyörällä Thaimaa-kaupassa katsomassa, jos on thaimaalaista yrttiä tullut heille.  Se on ผักชีฝรั่ง  eli farangin(länsimainen) yrtti thaiksi, mutta englanniksi thai parslay eli thaimaalainen persilja. Suomessa en ole sitä nähnyt käytettävän muutoin kuin thaimaalaisten keskuudessa.  Selviää, että mahdollisesti tulee torstaina sitä heidän kauppaansa. Pysähdyn hakemassa muita ruokatarvikkeita Asematornin K-kaupasta. Fai lupasi tehdä illaksi siika-tom-yam keittoa. Sain pakasteeena siikaa ison määrän Artsin luota, jota tilasimme hänen tutulta kalastajalta. 





Eeva päikkäreillä



Pikunin kanssa käymme läpi Suomen kielen läksyjä ja Eeva herää ja tuo minulle kirjan, jota "luemme" yhdessä. Fai puuhailee keittiössä keiton kimpussa. 


Ilta


Pian on aika iltameditaation. Muut jäävät olohuoneeseen leikkimään ja minä sulkeudun temppelihuoneeseen. Pitkä ilta resitointi ja 30 minuutin välimuistin tyhjennys. Olo parempi meditaation jälkeen, kuten aina. Mietinnässä on uinti - uskaltaako lähteä kylmäaltistukseen, kun olo on hieman heikko. Eilen annos jäi 1 minuuttiin, kun vedessä tuli hieman huimaava olo. Toissapäivänä taas vesi piristi.  To be or not to be - that´s the question. Ambivalenssin ikuinen ongelma. 



Eeva jää leikkimään äitinsä kanssa, kun meditoin



 
iltameditaatio






Markku on jo käynyt seitsemältä ja Vote on menossa kahdeksan jälkeen. Päädyn harkinnan jälkeen mennä kokeilemaan, jos vesi vaikka virkistäisi. Vote hakee minut autolla ja käymme reilun kolme minuuttisen kylmähoidon. Parempi olo poistullessa kuin mennessä - eli kannatti, eikä nyt tullut edes sitä huimauksen tunnetta, mikä eilen tuli.

Kotiin tultua lämmintä Siika-tom-yamia ja Eeva on jo äitinsä rinnalla valmiina nukkumaan. Aamulla Pikunilla kouluaamu ja iltapäivällä Failla kielikoulu. Nyt pian nukkumaan.






siika tom yam










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vihkimispäivä - avioliittomme saa lain voiman

Kiireinen viikko ennen loman alkua. Tiiviisti töitä ja uusiutunut flimmeri.

Eeva jo terve, Sunnuntai päivystys, Kollegoiden apua kotiimme