Uutisia Thaimaasta
Aamu
Pitkien unien jälkeen herään vasta kello 11. Vuodevaatteet ovat hiestä märät. Nyt influenssa rokotteen jälkeen ollut hieman sairas olo pari vuorokautta. Huutelen Eevaa ja Fai kertoo Eevan kontanneen nopeasti kotitemppeliin etsien minua. Tulen vastaan ja keittelemme mutterikahvit Eevan kanssa sekä laitamme Beroccan poreilemaan. Horttokaaloa ja Teletappeja luvassa.
Yhteinen hetkemme Eevan kanssa
Teletappien jälkeen Eeva haluaa taas temppeliin - kädet yhteen ja sitten alkaa kitarakoteloleikki ja avain leikki perään. Fai kiirehtii meitä. Pitäisi ehtiä käydä kaupassa ostamasa kasviksia ennen kuin lähden töihin. Fai ottaa Eevan ja minä menen suihkuun.
Ajelemme kauniissa syystalvikelissä Limingan tullin prismaan ja kasviksia, hedelmiä sekä tarjouksessa olevaa lohifilettä tulee mukaan. Lisäksi ostan valmiiksi maustetun "Joulukanan" illaksi. Helppo proteiini. 1.5h 175 asteisessa uunissa. Fai lupasi tehdä lisäksi thaimaalaista kasvista, jota oli ostanut aiemmin Aasian marketista. Kotiin tullessa viritän uunin valmiiksi, että Fain ei tarvitse kuin laittaa kana uuniin ja virran päälle myöhemmin.
Iltapäivä ja ilta
Saan sähköpostia Thaimaasta skottilaiselta ystävältäni. Uutisissa oli ollut tieto, että nämä ilman kansalaisuutta olevat alkuperäiskansat voivat tulevaisuudessa saada Thaimaan kansalaisuuden asuttuaan esim 15 vuotta Thaimaassa. Siis kuten puolisoni. Fai oli saanut eilen tietoa asiasta myös sukulaisiltaan. Mehän taistelimme viitisen vuotta saadaksemme hänelle sen. Keskustelemme Fain kanssa, että olisihan se ihan hyvä hänellekkin, jos näin voisi tehdä. Suomen kansalisuuteen menee aikaa ja siihen saakka hänellä ei käytännöllisesti olisi minkään maan kansalaisuutta. Toki muukalaispassin hän saanee lähikuukausina. Eli meidän kannaltamme ei välttämätön - monelle sukulaiselle taas on. Toisaalta, jos hän saa Thaimaan kansalisuuden, voisimme joskus tulevaisuudessa ostaam sieltä pienen tilkun maata ja laittaa pieni loma-asunto. Saihan meidän prosessimme julkisuus Thaimaassa jonkin verran tietoisuutta ihmisoikeuspuutteista näiden kansojen kohdalla. Toki asia on ollut pitkään esillä muutoinkin.
Kansalaisuusasiasta viesti Faille
sähköpostista jonka sain
Töihin lähden kolmeksi ja Bikun ehtii juuri tulla koulusta. Otan kanan paketista ja laitan uunivuoalle, joten Fain ei tarvitse enää laitta kuin uuni päälle ja kana uuniin hieman ennen kuin kotiudun töistä. Ilta töissä sujuu mukavasti. Ja töiden päälle odottaa jo uimakamppeet autossa ja auto lämpimässä tallissa. Nopea käynti Tuirassa ja nyt näyttää vesikin olevan jo talviuinnin tasolla eli alle 4 astetta.
Oulujoen veden lämpötila
Fai lähettää kuvan, kun Eeva jo odottaa uunin ääressä - milloin se isän kana saadaan uuniin . 😅
Eeva kotona uunin ääressä
Mukavaa perjantai-iltaa kaikille!
Kommentit
Lähetä kommentti