Hässäkkäpäivä

Aamu

Yö oli hieman hankala. Eeva heräili tukkosuuttaan usein, Failla oli kurkkukipua ja yskää. Minä heräsin kello 2 ja maha oli sekaisin. Istunnon jälkeen palasin nukkuman ja heräsin vasta puoli kahdeksan maissa, kun Fain puhelinherätys herätti. Pikunilla oli tänään Pyjamapäivät koulussa ja oli jännittyneenä lähtemään kouluun. Thaimaassa ei tällaista Pyjamapäivää ole ollut. 

Laitan jo viestiä meidän tennisporukalle, että en tule tennikseen, koska ilmeinen mahatauti. Pian tunnusteltuani koin itseni kyllä väsyneeksi huonojen unien jälkeen, mutta muutoin terveeksi. Peruin perumiseni. 






Aamun meditaatio





Eeva nukkuu ja menen kotitemppeliin ja otan lyhyen aamuresitoinnin sekä vajaan 40 minuutin välimuistin tyhjenyksen. Pikun lähtee odottamaan koulukyytiä jo ajoissa, kun innostunut erilaisesta päivästä. Keittelen mutterikahvit ja tarkoitus on lähteä pyörällä työasioiden kautta Hukkaan tennikseen. Koulusta tulee viesti. Missä Pikun on? Soitan Pikunille ja hän kertoo edelleen odottavansa taksia vaikka kello on jo yli yhdeksän. Kylmissään odotellut pakkasessa puolisen tuntia. Käsken tulla sisälle ja nappaan nopeasti niin pelikassin kuin muutkin tavarat ja menemme nopeasti autotalliin ja lähdemme kiireellä kohti koulua. Peruin muut velvotteet ja sain vietyä Pikunin kouluun. Sieltä ehdin suoraan sitten kuitenkin tennikseen. 


Pari tuntia pallottelemme nelinpeliä ja tällä kertaa tasomme ei nouse sille, mitä se oli ensimmäisellä kerralla. Liikuntaa kuitenkin pari tuntia. Liikuntakeskus Hukasta suoraan autolla Tuiran rantaan, missä Markku jo odottelee lastenlapsen kanssa päiväuinnille. Markun kanssa otamme reilut 4 minuuttia kylmäannosta ja sillä aikaa Markun lapsenlapsi syöttää sorsia. 

Iltapäivä







Päiväuinti



Kotiin hieman hampaat kalisten ja Eeva on hereillä. Hän osoittaa takkaa kuin sanoen:" Isä laitatko takkatulen!". No, minähän laitan ja siinä istumme takkatulta katsellen iltapäivää. Fai tekee Eevalle lounasta ja minulle eilen iltaista inkiväärikanaa riisillä. 


 
Iltapäivän takkatuli ja Eeva



Pelkkä takkatuli


Pikun tulee koulusta ja on ollut kuulema kiva päivä. Minulla alkaa olla taas aika varsinaiselle vastaanotolleni. Eeva ei oikein antaisi lähteä. Puhuu:"Prum-Prum!" eli autoajelulle. Lupaan hänelle, että illalla töiden jälkeen käymme ostoksilla koko perhe.

Huomiseksihan on jo lammasta sulamassa pakkasesta Biryania varten. Muuttoapuporukalle olen luvannut tehdä lammas-biryania lauantaina. Alunperinhän muuttokuorman piti myös olla perillä viikonlopuksi ja tavaroiden purku oli tarkoitus tehdä lauantaina. Se ei nyt onnistu, niin syödään ainakin. Ensi viikolla sitten katsotaan, että kuka ehtii purkutalkoisiin tavaroiden tultua. 

Todella tiivis työilta ja A-influenssa on saapunut Ouluunkin. Onneksi koko perheemme on saanut rokotukset siihen.  Töiden jälkeen ostoksille huomista varten. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vihkimispäivä - avioliittomme saa lain voiman

Kiireinen viikko ennen loman alkua. Tiiviisti töitä ja uusiutunut flimmeri.

Eeva jo terve, Sunnuntai päivystys, Kollegoiden apua kotiimme