Kadonneen lompakon arvoitus sekä thai-ravintolassa käynti
Aamu
Illalla nautimme poron sisäfileen iltapalaksi. Faille maistui todella hyvin. Ihmetteli sitä, että siihen ei juurikaan mausteita tarvinnut. Otin pinnan pannulla puhtaassa voissa, mustapippuria pintaan ja punaviini-clace niukasti pannuun, missä pyörittelin fileen ja folioon hautumaan puoli tuntia. Siivutus lautaselle, hieman oliiviöljyä sekaan, lehtipersiljaa päälle. Se oli siinä. Poron päälle hyvät unet.
Herään kellon soittoon yhdeksän jälkeen. Vapaa päivä, mutta tennis kello 11. Ehdin laittaa jo mutteripannun kiehumaan ennen kuin Eeva herää. Otamme yhdessä d-vitamiinit ja laitamme berocca tabletin poreilemaan.
Poron sisäfile
Eeva ja Horttokaalot
Tunti nelinpeliä Jannen, Maran ja Kassun kanssa. Saamme yllättävän hyvää peliä aikaseksi, vaikka jokaisella takana niukasti tennistä ainakin kesän jälkeen. Tilanne päättyy 5-5 veljellisesti, kun aika loppuu. Omakin liikkuminen ja lyönti paranee pikku hiljaa.
Iltapäivä
Synkässä kelissä lähden Hukasta hakemaan Markkua Peltokadulta kyytiin. Keli on todella masentava. Mutta hyvä, kun on tennistä ja uintia - keli jää taka-alalle.
Oulun joulukuu
Kotiin tultua Eeva alkaa herätä ja Pikun on tullut koulusta. Päätämme lähteä testaamaan Iinatissa olevaa thai-ravintolaa - Phuket thai! Eeva riemastuu, kun huomaa, että lähdemme autoajelulle. Iinatista löydämme ravintolan ja tilaamme som tam/papaija salaati, Massaman curryä kanalla, Pad Thai ja vihreä curry mietona Pikunille. Saamme lisäksi kana-satayta, jota jäänyt lounaalta. Pikunille vielä jälkkäriksi ranskalaiset.
Hyvää on ruoka - ehkä Pad thaista puuttuu normaali koostumus - on hieman liian kosteaa. Kokonaisuus on kuitenkin kiitoksen arvoinen. Tulemme toistekkin.
Phuket ravintola Iinatissa
Som Tam - reilu annos
Massaman Gai eli kana massaman
Vihreä curry kanalla
Pad Thai katkaravulla
Ilta
Pian soittaa lompakon omistaja ja noin tunnin päästä hakee sen ja tuo maukkaita suklaakonvehteja rasian kiitokseksi.
Sitten onkin jo iltachantin ja meditaation aika. Pitkä iltaresitointi sekä pitkä välimuistin tyhjennys.
iltameditaatio
Ilta onkin valmis. Pian nukkumaan, eikä reilun thai-aterian jälkeen ole oikein tarvetta iltapalallekkaan. Iso tuoppi vettä on sopiva. Aamulla neuvolakäynti rokotuksineen. Myös Pikun tulee mukaan. Hänen rokotusohjelmansa tarkistetaan samalla.
Kommentit
Lähetä kommentti