Muuttokuorma saapui ja flunssa taas nosti päätänsä meidän perheessä


Eilinen ilta


Illalla muuttokuorma tuli ajallaan 18:30. Firman miehet kantoivat tavarat varsin nopeasti ja tämä osa kuljetuksesta sujui asiallisesti. Pian tuli purkuporukkakin. Heikki ensimmäisenä ja pian seurasivat Artsi ja Rane - viimeisimpänä Jari. Itsellä sekava flunssainen olo ja pian joka puolella oli purettuja paketteja. Pahvilaatikoihin pakattujen tavaroiden seassa oli kuolleita torakoitain. Se aiheutti pientä paniikkia. Pelko, että torakoiden munia jää asuntoon. Nopeat puhdistustoimet  ja laatikoista tavarat pakkaseen parvekkeelle. Vintille vietiin kesävarusteita ja vanha Bianchini kuljetuslaatikkoineen. Tyhjät muuttolaatikot päätyivät vintille myös, Tässä tapahtui pieni käsitapaturmakin Jari liukastuessa vintillä märällä lattialla ja käsi tarttui kanaverkkoon. Meni kuitenkin puhdistamalla eikä oikein tikattavaa ollut. 

Purkuporukan lähdettyä jatkoimme järjestämistä ja sitä varmaan riittää vielä joksikin viikoksi. Jospa vuoden alussa saataisiin asunto järjestykseen. Rikkoutuneita tavaroita ei onneksi ollut paitsi yksi vanha Iittalan lasikulho. 

Rakensin kotitemppelin nyt valmiiksi, kun saatiin loput osat siitä kuorman mukana. Osahan tuli matkalaukuissa ja pieni kotitemppelin osa oli minulla entuudestaan Suomessa varastossa. 

Avantouintivarusteet kuivumaan. Olivat jääneet laittamatta, kun kävin nopeasti joessa ennen muuttokuorman tuloa. Eeva on itkuinen, mutta saa syötyä paistettua riisiä papujen kanssa. Fai alkaa valmistelemaan Eevaa nukkumaan ja ottaa hänet rinta ruokintaan. Pikun nukkumaan ja minä iltasuihkuun. 

Suihkun jälkeen on aika iltaresitointiin ja meditointiin uudistuneessa kotitemppelissä. 






uudistunut kotitemppeli



Meditoinnin jälkeen muistan, että syöminen on unohtunut. Aamulla söin puoli pakettia kanapekonia ja pari kananmunaa seitsemän jälkeen. Teen muutaman tositumman reissumiehen 15% polarin ja kalkkunaleikkeen kanssa ja menen nukkumaan. 





Aamusta päivään


Yö oli levoton. Ensin en itse meinannut saada unta ja nukahdettuani Eeva alkoi yskiä. Heräsimme Fai, Eeva ja minä useamman kerran yskimiseen. Hieman laryngiittimainen yskä, joka ei antanut tytölle unirauhaa. Joskus viiden aikaan Eeva rauhoittui syvään uneen ja minäkin pääsin unesta kiinni. Fai oli noussut laittamaan Pikunin koulutielle, misä en kuullut mitään. 

Herään ennen yhdeksää ensimmäisen kerran. Fai on ottanut Eevan Pikunin huoneeseen sisäpihan puolelle, koska kadun puolelta kuului kovaa jyrinää lumen puhdistukseen liittyen. Käväisin hereillä ja oli täysin voimaton olo. En jaksanut edes aamuresitointia ja meditaatiota. Äänikin oli painoksissa. 

Takaisin uneen ja herään vasta puoli kaksitoista. Eeva ja Fai on jo hereillä, Käyn suihkussa ja vaikka Eeva on selkästi kipeä ja väsynyt, hän jaksaa haluta kahvin keittoon kanssani. 

Vaihdamme muuttokuormassa tulleen tiivisteen  mutteripannuun. Chiang Maista sai halvalla silikonisia mutteripannun tiivisteitä muutamalla eurosentillä kappale. Berocan nautin jo aamulla aiemmin. D-vitamiinit molemmille ja aika on teletappien. 


teletapit kaikesta huolimatta





Teletappien jälkeen Eeva haluaa tutustumaan uudistettuun kotitemppeliin. Käymme tarkasti läpi jokaisen yksityiskohdan. Eeva näyttää jotain patsasta tai muuta kohdetta ja alan kertoa niistä. Se ei riitä. Hän ottaa käteni ja käskee samalla osoittaa kohdetta. Näin käymme koko temppelin läpi muutaman kerran. Seuraavaksi on vuoro kitarakoteloleikkien ja  muutaman kappaleen.  Laulan horttokaaloa ja sinistä unta sekä maankorvessa hieman käheällä äänelläni kitaran säestyksellä. 

Pikun tulee jo koulusta ja Eeva haluaa leikkimään isosiskon kanssa. He leikkivät olohuoneessa omia leikkiään ja minä teen toiset mutterikahvit ja otan Miranax tabletin, että jaksan illaksi töihin. 

Fai alkaa tehdä ruokaa itselleen, Pikunille ja Eevalle. Pian Eeva haluaa mukaan ruoan laittoon ja niinhän me olemme kaikki sitten keittiössä. Minä syön "baaritiskillä"  Fain tekemää munakasta ja muut pyörivät keittolevyn ympärillä Fain yrittäessä kokata. 



keittiötunnelmaa



Fan paistama munakas sekä kahvi nro 2





 Munakkaan ja kahvin jälkeen on aika pukeutua arktisesti -16 asteen pakkassäähän. Otan varalta uintikamppeet mukaan töihin, jos jaksaisin töiden jälkeen Tuiraan jokiuinnille. Hieman ambivalentti tunne. Onko se eduksi vai haitaksi tämän taudin suhteen? Tarvittaessa voin tietenkin käydä autolle. Nyt ajan  kutienkin pyörällä töihin, eikä pakkkanen tunnu niin pahalta kuin mittarissa näyttää. Onneksi ei ole tuulta. 

Ilta töissä menee jotakuinkin. Aina potilaiden kohdalla unohtaa oman puoikuntoisuuden, mutta kirjallisissa töissä on vaikea keskittyä. 

Ehkä uinti töiden päälle on kuitenkin hyväksi. Uni aina parempi uinnin päälle ja "uni paras lääke on, siitä nauttikaamme", sanotaan laulussakin. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vihkimispäivä - avioliittomme saa lain voiman

Kiireinen viikko ennen loman alkua. Tiiviisti töitä ja uusiutunut flimmeri.

Eeva jo terve, Sunnuntai päivystys, Kollegoiden apua kotiimme