Kohti arkea - huomenna vielä Loppiainen

Puolipäivä


Nukuttuani noin 12 tuntia herään Eevan mukaviin juttuihin. Kello on noin 12 päivällä. Hän istuu minun ja Fain välissä sängyssä ja kertoilee tarinoitaan omalla kielellä, mitä me emme Fain kanssa ymmärrä. Kun avaan silmäni Eeva havaitsee sen ja sen jälkeen ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa Eeva syliin, vaihtaa vaipat ja espressokone päälle. 

Menemme työhuoneeseen katsomaan teletappeja sillä aikaa kun espressokone lämpeää. Nautimme kuitenkin d-vitamiinit ja minä Beroccan ennen teletappeja.  Teletappien päälle vielä musiikin  kuuntelut ja "aamukahvin" keittoon. Yritän laittaa tyttöä syöttötuoliin, jotta espresson teko olisi helpompaa, mutta se saa aikaan voimakkaan protestoinnin. Niinpä Eeva sylissä jauhan pavut, täytän grupon, tamppaan ja espresso tulee noin 25 sekunnin valutuksella. Päälle vaahdotamme maidon ja Eeva sylissä kuvion tekeminen on vaikeaa, mutta jonkinlaisen sydämen saan aikaan.


Teletapi ja espressokoneen lämpeämisen odottelu




Latte maistuu hyvälle ja katselemme hieman muumeja. Keittiöstä kuuluu Fain heräämisen ääniä. Pian Eeva haluaa jo välillä äitinsäkkin luo ja minä jään työhuoneeseen. Saan viesin Chiang Main vuoristosta temppelistä. Munkkiystäväni lähettää kuvia temppelin edistymisesä ja tunnelmasta.  Olispa hieoa olla muutama päivä temppelissä meditoimassa. Tosin Eevalle sellainen poissaolo voisi olla huono. Eilen tyttö oli kyllä niin innostunut temppelitouhuihin, että minun piti monta kertaa tulla hänen kanssaan kotitemppeliin. Kun olin iltaresitointia tekemässä, hän oli vaatimalla vaatinut päästä isän luo. Fai poikkeuksellisesti tuli kesken iltarituaalini Eevan kanssa kotitemppeliin. Otin Eevan syliin ja lyhyen resitoinnin jälkeen sammutin kynttilät ja meditoimme ehkä reilut 5 minuuttia. Eeva selvästi piti hetkestä ja oli tyytyväinen. Sain sen jälkeen suorittaa pidemmät resitoinnit ja meditoinnin. 

Mutta vuorille temppeliin? Ehkä voisin mennä jossain vaiheessa Eevan kanssa sinne niin, että hän tutustuu aiheeseen. Kun hän on sitten isompi, voisi ehkä paremmin sietää isän ollessa joitakin päiviä temppelissä. Aika ja Eeva näyttää. 

Vuoristotemppelin tunnelmaa



Meditaatiosentteri valmisuu





Yritän tavoitella Markkua avantouintiajasta, mutta en saa häntä kiinni. Vote lupaa olla 20 min varoitusajalla lähdössä. Eeva on alkamassa päiväunille, joten minulle on sopiva aika resitoida ja meditoida. Pitkä aamuresitointi ja 40 min meditointi - siis iltapäivällä.


Aamumeditaatio iltapäivällä



Kun panen puhelimen päälle meditoinnin jälkeen huomaan viestin Markulta. Hän on jo tulossa hakemaan minua. Soitan, että antaa hieman aikaa valmistautua, mutta pian lähdemme hänen valkoisella Subarullaan koti Tuiraa. Votelle on ilmoitettu ja hän on jo kopilla odottamassa. 5 minuutin kylmäannos ja jälkitärinät ovat voimakkaat. Nythän on jäänyt uintikertoja väliin ja eilenkin olin vain 3 minuuttia. 


Iltaa kohden

Kotiin tullessa keitän Matcha-teet, jonka maustan Kaitsulta saamalla hunajalla. Se on hänen omasta farmistaan. Tee lämmittää sopivasti. 

Emme ole isommin syöneet ja päädymme pienelle kävelylle pakkaskeliin kohti lähipizzeriaa. La Fiesta on kotikulmillamme ja en ole käynyt siellä vuosiin. On kuitnkin yksi Oullun vanhimmista pizzerioista.  Tilaamme kaksi pizzaa - molemmat Lapponiaa tonnikala vaihdettuna simpukaksi. Meidän perhe on pitänyt tähän saakka Da Mariota parhaana pizza-paikkana, mutta nyt La Fiestan rapea pohja nousee hieman Da Marion ohi. Fai kyllä toteaa, että molemmat ovat erittäin hyviä ja ehkä salaattipöytä oli Da Mariossa parempi. Pikun haluaa vielä ranskalaiset, kuten hän usein haluaa.  

Eeva on ollut kovasti innostunut jos siitä lähtien, kun kannoin hänet ulos ja haimme kärryt autotallista. Pizzeriassa hän hyppii penkillä ja välillä laulaa ja välillä kertoo tarinoita. Pizza maistuu hänellekkin ja väliin Pikunin antamat ranskalaiset. 





Pizzat La Fiesta



Eeva on vauhdissa



Pikun on antanut Eevalle ranskalaisia


Kaikilla on vatsat täynnä ja Pikun ottaa ranskalaiset, joita jäi aika paljon, mukaan kotiin. Vatsa on niin täynnä, että iltaresitointi siirtyy kyllä selkeästi myöhäisemmäksi. Tänään olisi kyllä aihetta koko perheen mennä nukkumaan ajoissa. Huomenna on jo Loppiainen ja ylihuomenna alkaa arkiaikataulut. Pikunilla aamusta kouluun ja Faillakin alkaa Kotvakoulutus. Minä olen vanhempain vapaalla, mutta se on sitä varten, että voin viettää Eevan kanssa aikaa pirteänä. Se vaatii myös kuntoilua. 



 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vihkimispäivä - avioliittomme saa lain voiman

Kiireinen viikko ennen loman alkua. Tiiviisti töitä ja uusiutunut flimmeri.

Eeva jo terve, Sunnuntai päivystys, Kollegoiden apua kotiimme