Laiska sunnuntaipäivä - illalla pakastimen kanssa ongelmia
Aamupäivä
Iltapäivä
Soittelen muutaman puhelun ja luen uutisia netissä. Ne eivät kyllä piristä. Trumpin uudet tullit ja kauppasota näyttää olevan tulossa. Lakkouutisiakin on, eikä varmaan talous piristy kauppasodan ja lakkojen kanssa. Maanpuolustukseen on lisättävä rahaa. Toivoisi jo tämän maailman sotatilanteiden rauhoittuvan ja voisi alkaa uudelleenrakentamisen aika. Ei vaan näytä niin idässä kuin lännessäkään olla siihen halua.
Pikun käy työhuoneessa ja pyytää apua englannin kotitehtävissä. On kovasti tohkeissaan, kun huomenna alkaa uintiviikko koulussa. Harmi, että hän jätti viikottaisen uintiharrastuksen Maaritin kanssa pois. Nyt kysyn häneltä, miksi hän ei halunnut sitä jatkaa. Kertoi, että ei ollut kavereita ryhmässä ja siksi se ei motivoinut.
Markku on tullut mökiltään ja Votella on iltavieraita, joten sovimme pelkästään Markun kanssa iltauinnista klo 18. Eeva tulee työhuoneeseen ja ilmaisee selkeästi, että on resitoinnin aika. Kipeällä polvella minun on hankala päästä resitointin ja meditointi asentoihin, mutta nyt ei auta kuin yrittää. Vaihdan meditointiasuni päälle ja Eeva odottaa rauhassa. Sytytämme kynttilät ja laitamme diffuuserin päälle Vaivoin pääsen kuin pääsenkin resitointiasentoon ja Eeva on tyytyväinen. Resitoin varsin pitkään ja Eeva ääntelee mukana.
Ilta
Pakkaan uintikassin ja Eeva olisi kovasti lähdössä mukaan, mutta vielä se ei onnistu. Muutama vuosi ja luulenpa, että lähtee myös. Ostimme eilen madetta ja ehdotan, että jos Fai tekisi siitä Tom Yam keittoa. Hän pyytää minua ostamaan uintireissulta sitruunaruohoa ja thaibasilikaa keittoa varten.
Polvi ei vielä ole pyöräilykunnossa, joten menen autolla. Ilpo hakee eilen unohtuneen reppunsa samalla, kun olen ajamassa autoa tallista. Markku on tullut pyörällä rantaan ja käymme alakopilta Markku 6 minuuttia ja minä vajaat viisi minuuttia. Polvi tuntuu paremmalta kylmäaltistuksen jälkeen.
Fai on kotona jo valmistellut Tom Yam keittoa ja aloittaa viimeistelyt, kun saa sitruunaruohon ja thaibasilikan. Made sopii todella hyvin Tom Yamiin ja syömme sitä hyvällä ruokahalulla. Nyt emme keittäneet riisiä, koska on jo ilta.
Kommentit
Lähetä kommentti