Muukalaispassi saapuu ja niin myös vieraita Tampereelta
Lauantai
Nopeasti ylös ja suihkuun, jotta saadaan kaikki asiat hoidettua ennen vieraiden tuloa. Artsi soittaa puoli yhdeksältä, että pian on tuomassa meille ahven fileitä, joista oli sovittu. Hän oli saanut niitä ja tuo meille illallista varten.
Eevan kanssa aamurutiinit - berocca, espresso ja teletapit. Fai tekee minulle vielä työhuoneeseen munakkaan.
Eevan kanssa aamuhetkemme
Munakas
"Eeva" Olavi Virran esittämänä
Muukalaispassi
Aloitan tekemällä liemen, jossa vasikan liha kypsennetään Vitello tonnatoa varten. Aineina vesi, valkoviini, pippurit, laakerinlehdet, salottisipuli, valkosipuli porkkana ja varsilselleri. Liemen tekeytyessä puhdistan vasikan entrecoten rasvoista ja kalvoista. Lisään valkoviinin liemeeen ja laitan lihan kiehumaan joukkoon "hymyillen". Siis sekä liemi, että minä - hymyillen.
Keitinliemi
Vasikan entrecote
Liemen keittäminen puoleen, suolan tarkastus. Suurustus voi-venhäjauhoseoksella ja lopuksi vielä kananmunan keltuasien ja kerman sekoituksella. Tämä sauce parisienne uunivuokaan nostettujen ahvenfileiden päälle. Raastettu parmesan päälle ja gratinointi uunissa illalla vieraiden tullessa.
Kalan kiehuessa nostan vasikan liemestä ja leikkaan ohuia siivuja. Tonnikalamajoneesi kastikkeen olen valmistanut ja soseuttanut kapriksen sekä anjoviksen kanssa. Hieman lehtipersiljaa joukkoon. Asettelen vasikan lautaselle ja kastikkeen päälle. Jääkaappiin odottamaan vieraita.
Fai on tehnyt sillä aikaa niin punakaalesta tehdyn Tai-Jai salaatin kuin Som Tamin, joista ei valitettavasti tullut kuvaa.
Vitello tonnato
Ahven fileet sauce parisienne odottaa parmesania ja gratinointia
Vieraat saapuvat sovitusti neljältä. Yksi pariskunta oli joutunut perumaan tulemisensa, mutta Anssi&Anne ja Jarmo tulevat yhdessä tuoden mukanaan mukavan lastin hyviä ruokiin sopivia viinejä. Alkuun kohotamme Proseccolasilliset.
Alkuun prosecco
Anssi näyttää viihtyvän
Ruokailua ja seurustelua
Illallinen näyttää maistuvan kaikille. Syömme hitaasti ja nautimme ruokaviinit myös rauhallisesti. Eeva ilmaisee, että isän kuuluisi nyt kyllä soittaa myös vieraille muutaman laulu ja niinhän ne sitten kajahtaa.
Muutama laulu
illallista ja seurustelua
Sunnuntai
Herään jo seitsemältä ensimmäisen kerran virkeänä, mutta pienen meditoinnin jälkeen palaan nukkumaan Fain ja Eevan viereen. Seuraavan kerran herään kello 11:30. Eeva jo odottaa. Teemme beroccat ja Cafe Latet minulle ja Faille. Beroccan kanssa työhuoneeseen ja on aika teletappien.
Aamun Berocca ja yhteinen hetki Eevan kanssa
Siirrymme olohuoneeseen ja koska Eeva alkaa ikäänkuin toistamaan aakkosia, laitan youtubesta aakkosvideoita, joista tyttö on kovasti kiinnostunut. Tunti menee nopeasti olohuoneessa.
Eevan kanssa aakkosia
Englannin opiskelua
Palattuani Eeva ohjaa kädellään kohti työhuonetta. Hän haluaa katsella kukkia ja luontodokumentteja. Lopuksi päädymme taas selaamaan kirjaa, joka tyttöä kiinnostaa. Se on resitoinnista ja meditoinnista. Siinä on sen verran kuvia, että hän tietää mistä on kysymys ja sivuja kääntäessään hän toteaa: " Bud-hoo, bud-hoo, bud-hoo".
Eeva taas työhuoneessa.
Lähempänä seitsemää Vote hakee minut Tuiraan jokiuinnille. Markku on käynyt jo päivällä. Otan tällä kertaa 3 minuutin annoksen ja Vote normaalin 2 minuuttisensa.
Kommentit
Lähetä kommentti