Töissä hiljaista. Polvikivun hoitoa meditaatiolla.
Aamu
Herään spontaanisti jo ennen seitsemää kohtalaisen hyvän 7 tunnin jälkeen. Muut nukkuvat. Laitan Beroccan poreilemaan ja otan d-vitamiini tabletin 100 mikrogrammaa. Nautittuani ne siirryn kotitemppeliin ja otan pitkän aamuresitoinnin ja 40 minuutin meditaation. Oikean polven ja reiden kipuilu hieman häiritseen meditaatiota, mutta en joudu sen vuoksi lyhentämään sessiotani. Viime aikoina olen joutunut tyytymään usein lyhyempiin meditointeihin kipuilun vuoksi.
Aamun meditaatio
Pikun on valmistautunut lähtemään kouluun äitinsä avustamana ja Eeva nukkuu sikeästi. Fai oli ehtinyt tehdä minulle munakkaankin, jonka syön ennen töihin lähtöä. Näen Mehiläisen apista, että on hiljainen päivä ja perun alusta muutaman tyhjän ajan. Eevakin herää ja ehdin hänen kanssaan katsoa hieman teletappeja. Ensin laitoimme espressokoneen lämpenemään, jotta saamme tehtyä aamukahvit, jota nautin samalla katsoessamme jakson loppuun. Teletappien jälkeen Eeva osoittaa keittiön suuntaan. On aika tehdä vielä espressot. Fai ei halua kahvia, koska olettaa menevänsä vielä nukkumaan Eevan kanssa.
Munakas
teletapit kahvin kanssa
Töissä on todella hiljainen päivä. Pitäisi tietenkin olla iloinen, että ihmiset ovat terveenä. Alkuvuoden laiskottelun jälkeen olisi ollut kiva päästä kunnolla töihin käsiksi.
Iltapäivä
Kolmen aikohin Markku tulee hakemaan minua Mehiläisestä uimaan. Menemme pyörällä. Vote tulee rantaan autolla.
Keväinen aurinkoinen keli on hieno. Pakkasta noin -10 astetta. Patosillalla pysähdymme ihailemaan Tuiran uimarannan näkymää auringon paistaessa sinne komeasti.
Tuiran uimala Patosilloilta
Pyöräillen kotiin ja Eeva tulee jo ovelle vastaan. Hän on selkeästi kaivannut. Leikimme ensin olohuoneessa ja sieltä Eeva haluaa kotitemppeliin. Normaalit temppelirutiinit Buddhapatsaiden läpikäynteineen sekä tulppaanien tarkastus. Minun piti osoittaa jokaista tulppaania vuorollaan ja Eeva sanoi jokaisen kohdalla: " Kukka!". Lopuksi katsomme jakson muumeja yhdessä keitetyn iltapäivä espresson kera.
Iltapäivän muumit
Ja espresso
Eeva ja minä
Ilta
Fai on tehnyt ruokaa Eevalle ja minullekkin siitä riittää annos. Inkiväärikanaa riisillä. On maukasta. Leikimme olohuoneessa ja pitkä touhuamisen jälkeen tyttö nukahtaa. Minulle tarjoutuu sopiva hetki iltameditaatiolle. Pitkä iltaresitointi ja 40 minuutin meditaatio, jota kyllä oikean jalan kivut hieman häiritsee. Mutta vaihtelemalla asentoa se onnistuu. Meditaation lopussa kuin jalkojen säryt katoasisivat ja huomaankin noustessani ylös, että polven jänneinsertiossa ei ole minkäänlaista kipua.
Iltameditaatio
Eevan iltavilli
musiikin nautiskelu
Loppuillasta Eeva kävelee olohuoneessa ja pitää jonkinlaista puhetta. Välistä ilmeisesti laulaakin. Kun tulen kirjoittamaan blogia, hän tulee työhuoneeseen ja otamme vielä ylimääräisen temppelin tarkastuksen.
Myöhäisillan puhe
Kommentit
Lähetä kommentti