Valtava unen tarve!

Aamu


Herään 10:30 noin 11 tunnin unen jälkeen. Edelleen väsyttäisi. Eeva on noussut äitinsä kanssa jo aiemmin ja Pikun on mennyt kouluun. 

On erikoista, että Eeva kyllä antaa minun nukkua kuin ymmärtäisi unen tarpeen. Mutta kun nousen ylös alkaa kova vaatimus toiminnasta, eikä hän ymmärrä, että tarvitsisin hieman aikaa heräämiseen. Etenkin nyt toipilasaikana. 

Eeva syliin, Berocca poreilemaan ja espressokeitin lämpenemään. On aika aamun teletapit. Tyhuoneessa katsomme ensin netistä kukkien kuvia ja ne ovat nyt kovasti muodissa. 



Kukkien katselua netistä

Kukkien jälkeen on vuoro teletappien. Katsomme jakso ja pian Eeva haluaa taas selata buddhalaisia kirjoja.  Fai tuo minulle samalla munakkaan työhuoneeseen. Käymme Eevan kanssa tekemässä vastavuroisesti Cafe Latet niin Faille kuin minullekkin. Lopuksi temppelin läpikäyminen, kynttilöiden sytytys ja sammutus. Eevalla alkaakin sitten olla jo rintamaidon tarve ja vien hänet äidilleen. 


Berocca ja teletapit



Aamun munakas



Minulle tarjoutuu sopiva hetki lepäilyyn sängyssä. Otan näin toipilaana makuumeditaation. Eeva tulee jossakin vaiheessa sängyn ympärille, mutta antaa minun olla rauhassa niin kauan, että avaan silmäni. Kuuluu kova komento:" PAA-PA!" Tyttö osoittaa tien kotitemppeliin ja meillä on pitkät temppelileikit. Ensin kuitenkin lyhyt resitointi ja otan istumameditaation siihen päälle. Eeva on rauhallisena lyhyen meditaationi aikana. 

Eeva keksii erinäisiä leikkejä ja aika kuluu nopeasti. Huomaan, että on aika valmistautua töihin. Vaihdan vaatteet ja yritän kertoa tytölle, että kohta on aika mennä töihin. Tällä kertaa hän kuin ymmärtäisi asian. Kun ulkovaatteenikin ovat päällä ja uintireppu selässä Eeva antaa minulle poskipusun ja saattaa ovelle. Hieman surullisen näköisesti vilkuttaa minulle lähtiäisiksi. Lupaan tulla töistä kotiin ja sitten taas leikitään. 


Kotitemppelileikkejä




Kynttilöiden sytytys ennen sammutusta


Töissä turhan hiljaista. Ilmeisesti hiihtoloman alku on vienyt ihmiset pois kaupungista. Hiljainen vastaanotto ja sen päälle jokiuinti. Lupasin huomenna käydä katsomassa, jos on päivystyspotilailla tarvetta. 


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oulussa!!

Aamuyöllä kentällle - jännittävät tarkastukset - MUTTA PÄÄSEMME LÄPI - pian koneeseen