Viikonloppu! Revontulet ja pientä tautia edelleen








Lauantaipäivä

Perjantai-iltana yksi olut ja sen jälkeen huono yö. Heräilin jonkinlaisiin rytmihäiriötuntemuksiin ja varhain aamulla oli mahakin sekaisin. Tuskin yhdestä oluesta johtuvaa, mutta ilmeisesti nyt kun elimistö on jonkinlaisen pitkittyneen virustaudin vaivaama, ei olutkaan asiaa paranna. Itseasiassa ei oikein maistunutkaan, joten toista olutta en avannut. 

Herään puhelimen herätykseen klo 9, jotta olisi aikaa meditoida ennen töihin lähtöä yhdeksitoista. Siirrän herätyksen klo 10, koska olen niin väsynyt huonon yön jälkeen.

Kymmeneltä ylös ja espressokoneen laitoin jo aiemmin päälle. Pari tuplaespressoa muiden vielä nukkuessa ja pyörällä töihin kello 11. Hiljainen lauantai - muutama potilas korvalääkäripäivystyksessä. Lähden kotiin jo kello 14, koska näyttää niin hiljaiselta.

Lauantai-iltapäivä ja ilta


Kotiin tullessa Fai on viemässä juuri lapsia ulos kävelylle, koska on kaunis kevätpäivä. Minulle tarjoutuuu tilaisuus meditointiin. Lyhyt aamuresitointi ja 20 minuutin meditaatio. Kello 15:45 on sovittu aika avantouinnille Voten ja Markun kanssa. Menen autolla, koska olo on sairas. Töissäkin oli jonkinlaisia rytmihäiriöitä. 

iltapäivän meditaatioehtki




Pikun leikkimässä kaupungilla Eevan kanssa

Eeva löytänyt leikkiputken

Nyt ollaan putkessa



Aurinkoinen kevätkeli kuitenkin kutsuu jokeen. Reilun kuuden minuutin sessiot otamme Markun kanssa ja Vote oman 2.5 minuuttisen "pulahduksen" kanssa. Pulahdus tarkoittaa pään upotusta lopussa. 



Oulujoki keväisen kutsuvana



Kotiin palattua jotenkin sairas olo ja kova paleleminen. Siis ei normaali avannon jälkeinen tunne. Käyn suihkussa ja menen sänkyyn. Nukahdan pari tuntia. Kun herään perhe on tullut jo aikaa sitten kotiin. 


Ehdotan ilta-ajelua Veskun ja hänen Thaimaalaisen puolisonsa luona Jäälissä. Samalla voimme käydä ruokakaupassa. Pikun haluaa jäädä kotiin.  Ajelemme muun perheen kanssa heille ja kuin lahjaksi ilmaantuvat revontulet, joita Fai ei ole ennen nähnyt. Ihailemme niitä aluksi ja käymme tutustumassa pariskuntaan sisällä,

Eeva saa khun-Jaalta hienon lakin






revontulet





Paluumatkalla Ruskon K-citymarket on kiinni jo yhdeksältä ja ajamme Välivainion K-supermarkettiin, josta ostamme tarvittavat. Kotiin, iltapalat ja nukkumaan. 



Sunnuntai-aamu


Pitkien unien jälkeen herään yhdeksältä, mutta vielä väsyttäisi. Katson Mehiläisen apista ja varauksia ei ole, joten suljen muutaman ajan alusta ja ja jatkan unia. Heräämme koko porukka puolen tunnin päästä ja Eevan kanssa keitämme aamun kahvit. Espressokoneen panin päälle jo aiemmin aamulla käydessäni hereillä. 


Teemme Faille Cafe Laten ja minulle tuplaespresson. Siirrymme Eevan kanssa työhuoneeseen teletappien ääreen. Berocca tuli nautittua jo aikaisemmin aamulla. 


teletapit


Teletappien jälkeen on vuoro temppelileikkien sekä kitaratuokion. Katselen apista ja varauksia ei ole tullut, joten jatkamme Eevan kanssa. 



Kitaratuokio



Eeva kitarakotelossa ja leikkii terottajalla kuin olisi huuliharppu


Fai tekee minulle munakkaan ja siirrymme Eevan kanssa ruokailutilaan, jonne teen itselleni aamun cafe laten. 



aamun munakas ja latte




Eevan kanssa ruokailutilassa


Sunnuntai iltapäivä ja ilta

Loppujen lopuksi Mehiläisen sunnuntaipäivystys on tänään niin hiljainen, että käyn vain mutkan iltapäivällä pyöräillen siellä katsomassa  potilaan. Uintikamppeet repussa jatkan sieltä Markun kanssa Tuiraan, jonne Vote saapuu ja tänään otan varovaiset 4 minuuttia, koska selkeästi en ole kunnossa. Markku on noin 5-6 minuuttia ja Vote normaalit 2.5 min + pulahdus. 

Kotiin tultua on kova nälkä ja paistan eilen tarjouksessa ollutta mustaamakkaraa itselleni. Fai eikä Pikun halua sitä. Minulle se maistuu puolukkahillon kanssa todella hyvin. Makkaran päälle otan tunnin tirsat ja koska Eeva kovasti on osoittanut halua takkatuleen, laitan tulet takkaan. 


 

takkatulen ääressä

takkatuli


Pian on aika iltaresitoinnin ja meditaation. Laitoin meditaatiovaatteet aamulla koneeseen ja Fai on ne nostanut sieltä kuivumaan. Puhtain mielin kohti alkavaa viikkoa. Jospa tämä pitkä taudinpoikanenkin joskus helpottaisi kokonaan. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vihkimispäivä - avioliittomme saa lain voiman

Kiireinen viikko ennen loman alkua. Tiiviisti töitä ja uusiutunut flimmeri.

Eeva jo terve, Sunnuntai päivystys, Kollegoiden apua kotiimme