Pikunin syntymäpäivä - ti/ke blogi
Tiistai
Käyn kuudelta aamulla wc:ssä ja palatessani makuuhuoneeseen Eeva on jo hereillä. Otan Eevan työhuoneeseen ja katsomme muumeja, teletappeja sekä kuuntelemme hieman musiikkia. Berocca poreilemaan tässä vaiheessa ja espressokone päälle.
Muumit
teletapit
Pikunilla on tavalliseen tapaan tiistaiaamuna aikainen kouluun meno. Fai on noussut jo puoli seitsemän aamiaisen laittoon ja Pikun lähtee pikkuhiljaa kohti bussipysäkkiä vatsa täytenä. Fai ja Eeva menevät vielä uudelleen nukkumaan. Minulle tarjoutuu sopiva tilaisuus aamuresitointiin ja meditointii.
Pitkä aamuresitointi ja 40 minuutin meditointi, kuten nyt on ollut säännöllisesti tapana. Niin ruumis kuin mielikin on tarvinnut säännöllisempää ja pidempää välimuistin tyhjennystä. Pitkä stressi puolentoistavuoden ajalta alkaa purkautua. Nikotiinista luopuminen, koti-ikävä Chiang Maihin ja suuri elämän muutos vaatii myös työstämistä. Paljon mietityttää muutoinkin se, että miten voisi yhdistää Chiang main ja Oulun elämässämme. Ensi talveksihan on jo tulevan rehtorin kanssa sovittu, että voimme viettää sen kaksi kuukautta keskitalvella Chiang Maissa. Tuolloin ehdimme rauhasa tavata sukulaisia ja elää hetken vanhaa elämäämme. Ehkä helmikuun alussa ei tunnu yhtä pahalta kuin tänä vuonna, pitkä pimeän jälkeen. Hieman hassuahan on, että minä olen meidän perheessä se, joka näistä asioista kärsii. Ei Fai, Pikun eikä Eeva.
Aamun meditaatio
Jonathanin, alias Ameriikan Jonen, kanssa sovimme eilen, että menemme Nallisportiin lyömään tennistä kello 11. Ehkä tuo Ameriikan Jone nimityksen voisi unohtaa nykyisinä ameriikan aikoina. Tunnin vuoro tennistä Jonen kanssa on virkistävä. Aina niin positiivinen ja kannustava ystävä, jonka kanssa on helppoa lyödä palloa. Ehdimme juoda kahvit vielä tennisvuoron päälle ja sitten minun on jo kiiruhdettava viemään Faita ja Eeva Kotvakoulutukseen Kaukovainiolle.
Palattuani kotiin käyn suihkussa ja juon espressot. Onkin aika lähteä töihin. Mehiläisessä meneekin aika sukkelaan aina iltaan saakka. Kahdeksan maissa otan uintireppuni selkää ja polkaisen pyörällä Tuiraan. Yläkopilta käyn yksikseni joessa reilun kaksi minuuttia ja päälle sukellus.
Jokiranta tiistai-iltana
Puen meditaatioasuni ja pitkä iltaresitointi ja 40 minuutin meditaatio tuntuu hyvältä. Mielestä kuoriutuu näitä stressin ja kiiren aikana rakentamia ei-todellista itseä olevia rakennelmia.
Meditaation jälkeen nautin Fain uunissa hauduttamaan kanan koipea ja sen kanssa salaattia. Vatsa täytenä luen hetken erään Nepalilaisen munkin kirjoittamaa kirjaa. Onkin aika jo mennä nukkumaan.
Pyörällä kotiin ja laitan polkupyörän autotalliin vaihtaen sen autoon. On aika hakea Pikunin syntymäpäivä kakku. Tilasen sen Kreemasta eilen. Pikunilla on 11-vuotis syntymäpäivä.
valmiina meditaatioon
iltameditaatio
iltapala
Keskiviikko
Eeva heräilee jo ennen viittä aamulla. Hän nukahti jo kahdeksan jälkeen ja tämä näyttää kostautuvan nyt varhaisaamuna. Olen hetken hereillä, kun Eeva leikkii, mutta nukahdan uudelleen. Fai on ottanut Eevan sillä aikaa aamupalan tekoon Pikunille. Kun Pikun on saanut ruokaa, Fai ja Eeva ovat menneet nukkumaan Pikunin huoneeseen. Herään ennen yhdeksää hiljaiseen kotiin. Käyn kysymässä Failta, että vienkö heidät Tuiraan Korvakoulutukseen, mutta Fai on täysin uupunut ja jättää sen tänään väliin.
Aamun berocca ja espressokone päälle. On aika aamun pitkää resitointiin ja 40 minuutin meditaatioon. Tämä säännöllinen pitkä meditaatio on kyllä ollut tärkeä kaiken sairastamisen ja stressin päälle. Pyrin pitämään siitä kiinni. Se auttaa jaksamaan.
Aamun meditaatiohetki
Meditaation jälkeen Eeva ja Fai ovat hereillä. Teemme cafe latet Faille Eevan kanssa ja sen jälkeen menemme työhuoneeseen aamurutineihimme. Teletapit on paikallaan minun nauttiessa aamun cafe lattea.
Fai tekee Eevalle ruokaa ja pian tyttö menee syömään olohuoneeseen. Minä pakkailen kuntosalikamoja sekä uintikamppeet. Soitan Markulle ja sovimme, että menen ensin Hukkaan kuntosalille ja sen jälkeen yhdessä polkaisemme pyörällä Tuiraan, jonne Votekin tulee.
aamun teletapit ohi ja Eeva sulkemassa läppäriä
Ajelen pyörällä aurinkoisessa kevätkelissä Liikuntakeskus Hukkaan. Kahvilassa on tuttuja naamoja ja vaihdamme hieman ajatuksia porukan kanssa. Samalla hörpin kupillisen Hukan suodatinkahvia.
Kevyt salitreeni käyden läpi kehon lihakset. Lopuksi 10 minuutin venyttelyt ja olen valmis suuntaamaan jokiuintia kohden. Ulko-ovan lähellä ehdin vielä tervehtiä Karia ja puhumme Chiang Main tenniksestä, mitä hänkin on käynyt kokeilemassa. Soitan Markulle ja hän odottaa Peltokadun risteyksessä, mistä jatkamme pyörillä Tuiraan. Vote on jo rantaan saapunutkin. Vaimonsa Seija odottelee autossa meidän uintiajan. Normaali reilu 2 minuuttia ja sukellus minulle, Markku viipyy joessa pitkään ja Voten ottaa normaalin kaksi minuuttisden.
Kakussa ei ole kynttilöitä ja haen Raksilan marketeista kynttiät ja samalla hieman ruokatarvikettakin. Tullessani kotiin Masa on saapunut juuri synttäreille myös. Menemme yhdessä ulko-ovesta sisään.
Fai laikkaa ensin hiukseni ja sen jälkeen on suihkuni aika. Vasta sen jälkeen pääsemme synttäreikakun kimppuun. Eeva on erityisen jännittynyt tilanteesta. Hän ymmärtää, että tänään on Pikunin juhlat. Sytytän kynttilät kakkuun ja Pikun Eevan kanssa puhaltaa ne säestäessäni ja laulellessamme "Happy birthday to you".
Kynttilöiden sytytys
Ja pian puhallus
Kakkumaistuu...,
...Masallekkin
La Festa - Pikunin syntymäpäiväpitsata
Kotiin tultua juon hieman vettä ja otan pitkän iltaresitoinnin ja Meditaation. Eeva on mukana, kun laittelen kotitemppelin kuntoon ja puen meditaatioasuni, mutta lähtee sitten leikkimään Pikunin ja äitinsä kanssa olohuoneeseen.
iltameditaatio
Kommentit
Lähetä kommentti