Torstaissa on ainakin toivoa



Aamu

Pitkien unien jälkeen herään kymmeneltä. Fai ja Eeva nukkuvat. Pikun on lähtenyt aiemmin kouluun ja Fai on tuolloin ollut hereillä laittamassa aamupalaa tytölle. Hän on tullut uudelleen nukkumaan.

Nousen varovasti ylös herättämättä muita ja menen keittiöön, jossa laitan Berocca tabletin poreilemaan. Lasi kourassa menen kotitemppeliin ja vedän pimennysverhon alas. Sytytän kynttilät ja laitan Aroma Diffuuserin päälle. Puettuani meditaatioasuni päälle otan pitkän aamuresitoinnin ja 40 minuutin meditaation. Koko toiminnan aikana havaitsen, että elimistöni on toipumassa. Risti-istunnan reisisäryt ym ovat vähenemässä.  Meditaaiton jälkeen mieli on taas tasapainoinen. 



aamumeditaatio



Fai ja Eeva ovat jo heränneet ja teen aamun cafe latet Faille ja minulle. Eevan kanssa jutustelemme olohuoneessa kahvin kera ja hän syö samalla aamun riisiannostaan. Minulla ei ole vielä nälkä, mutta kahvi maistuu oikealta pitkään aikaan. On varmaan mennyt parikin kuukautta, että kahvin maku ei ole ollut oikea ja lisäksi se on aiheuttanut herkästi rytmihäiriöitä. Nyt juon kaksi cafe lattea tuplaesressolla ja sen lisäksi vielä kaksi americanoa tuplaespressolla.  Kahvi toimii pitkästä aikaa, niin kuin se on aiemmin toiminut. Se tuntuu isolta onnelta. 


Iltapäivä

Minulla on töihin meno kelo 13 ja Fai tekee sitä ennen munakkaan. Hänen tekemänsä munakas on maukas ja antaa sopivan energian töihin menoon. Hyvästelen Eevan ja Fain ja lähden hakemaan pyörääni autotallista. Pyörä tiukasti lukkoon K-Pekurin telineeseen ja loikin portaat Mehiläisen toiseen kerrokseen. Jotain on nyt selkeästi paremmin. Olenko todellakin toipumassa tästä oudosta pitkästä ahdistavasta taudista? Pelottaa sanoa sitä ainakin ääneen, ettei vain jotain takapakkia taas tulisi. 


Munakas ennen töitä


Potilaita on tänään vähän. Alkuun on varauksia ja sitten on muutaman tunnin väli. Laitan ajat kiinni siitä välistä ja lähden käymään kotona leikkimässä Eevan kanssa. Eeva ottaakin minut iloisesti vastaan ja hän haluaa työhuoneeseen, missä katsomme teletapit, hieman muumeja ja tietenkin buddhan kuvia. 

Fai kysyy mitä haluan syödä iltapalaksi ja ehdottaa inkivääri-chili kanaa. Minulle se sopii mainiosti - mutta ei riisiä enää illalla. Olen jo tarpeeksi tukevassa kunnossa. 





Ilta



Palattuani töihin lista onkin jonkin verran täyttynyt ja tulee ihan mukava työrupeama aina kello 19 asti. Tuolloin lähden uintireppuni kanssa pyöräilemään kohti Tuiran uimalaa. Vote lupasi saapua sinne myös.  Pidän kohteliaasti ovaa auki emeritus-avantouimarille, Votelle ja menemme yläkoppiin vaihtamaan uintiasut. 

Otamme nyt molemmat kaksi minuuttiset jäähdytykset komeassa kevät kelissä. Vote jättää sukelluksen väliin lopussa, koska päässä on joku pieni haava. Minä puolestani otan sukelluksen, kuten eilenkin. Eilenhän oli minun koko talven ensimmäinen "pään upotus". Otettakoon se loppu kevään teemaksi. 





Saapuminen rantaan




Katse alakopeille



Uinnin jälkeinen länsitaivas



Pyörä valmiina lähtemään kotiin



Juttelemme vielä kopilla hetken ja Vote lähtee vaimonsa kanssa autollaan kotiin. Rouva odotti autolla meidän uintihetken ajan. Minä pyöräilen patosiltojen kautta Hupisaarille ja käännyt vanhan Äströmin pikkusillan kautta kohti kotia. 

Kotona pitkä iltaresitointi ja 40 minuutin meditaatio, jonka jälkeen leikit Eevan kanssa ja suihkun kauttta nukkumaan.  Parempi päivä jo - toivottavasti huomennakin. 



iltameditaatio





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vihkimispäivä - avioliittomme saa lain voiman

Kiireinen viikko ennen loman alkua. Tiiviisti töitä ja uusiutunut flimmeri.

Eeva jo terve, Sunnuntai päivystys, Kollegoiden apua kotiimme