Viikonlopun blogi; Leo´s leikkipaikka ja paluu salille
Perjantqi
Herään jo ennen kuutta jostakin syystä ja laitan espressokoneen päälle, beroccan poreilemaan ja siirryn kotitemppeliin. Pitkä aamuresitointi ja 40 minuutin meditaatio. Pikun on lähdössä kouluun, Eeva nukkuu ja Fai laitettuaan aamupalan Pikunille menee takaisin nukkumaan.
Pakkailen varalta uintikamppeet mukaan samalla, kun pakkaan tenniskassin. Lähden laiskuuttani autolla Hukkaan. Tennisvuoro on kymmeneltä Jannen ja Mortin kanssa. Rauhallista pallon lyöntiä tunnin verran, mikä sopii näin toipilaalle hyvin. Markun kanssa oli puhetta jokiuinnille Tuiraan, mutta hänellä on pientä viivettä, kun tyttärensä on tulossa Rovaniemeltä. Saan sopivan hetken juoda rauhassa kahvit tenniksen päälle. Kuuntelen Hukan puolenpäivän "äijäpöydän" jutustelua ja pian Markku ilmoittaa olevansa valmis uinnille. Haen hänet Peltokadulta mukaan ja käymme yläkopilta lyhyet reilun kahden minuutin uinnit ja nyt keväiseen tapaan sukellan päälle.
Kotona ehdin juoda espressot ja leikkiä hieman Eevan kanssa. Kello 13 alkaa työt Mehiläisessä, jonne kiiruhdan pyörällä. Vastaanotolla on kivasti potilaita ja pääsen jo kello 19 maissa kotiin. Olimme jo sopineet lähtiessäni, että käymme ruokaostoksilla Limingantullin Prismassa töitteni jälkeen. Päädyimme ostamaan illaksi entrecote pihvit, koska kalatiski oli jo suljettu saapuessamme. Laitoin Rosamundan perunat uuniin folion sisään ja putsasin entrecoteet irtorasvasta. Jätin pihvit lämpiämään ja oli iltaresitoinnin ja meditoinnin vuoro. Pitkä iltaresitointi ja 40 minuutin meditaatio. Nyt toipumisaikana pitkät meditaatiot ovat olleet tärkeitä.
Pihvit olivat lämmenneet sopivasti ja paistoin ne pannulla ja otin pakasteesta valmiiksi tekemääni punaviinikastiketta ja lisäsin siihen vastaanotolta saamiani suppilovahveroita , jotka antoivat kastikkeeseen loistavan umaamin. Fai teki salaatin lisukkeeksi ja nautimme maittavan illallisen. Outoa oli, että en jaksanut syödä pihviä loppuun. En muista tällaista ennen tapahtuneen. Uni tuli nopeasti.
Lauantai
Pitkä yö takana ja herään vasta hieman ennen yhtätöista. Pikun on noussut jo aikaisin innostuneena päivän ohjelmastaan. Koulukaverinsa Angelika ja Angelikan äiti ovat hänen kanssaan menossa uimaan. Yhdentoista aikaan Pikun lähtee kohti bussipysäkkiä.
Eevan kanssa teemme Faille ensin Cafe Laten ja sen jälkeen minullekkin. Otamme kahvit mukaan työhuoneeseen ja kuuntelemme ensin Joel Hallikaisen kappaleita. Sen päälle on teletappien vuoro ja emme tietenkään unohda kukkien kuvia, emme myöskään buddhan kuvia. Lopuksi vielä kynttilöiden sytytys ja puhaltaminen kotitemppelissä.
Eeva on noussut jo aiemmin ja pian hänellä on tarve äitinsä rinnalle ja päiväunille. Teen itselleni vielä muutaman tuplaespresson. Kahvi on alkanut taas maistua lähes entiseen malliin. Olisiko vihdoinkin myös kaikki nämä nuuskan vierotusoireet vähenemässä. On ollut vaikea erottaa, mikä osa on talven sairastamisen aiheuttamaa ja mikä nikotiinin vieroitusoireita, mutta kyllä kaikkea kummallista on ollut.
EEvan kanssa Hallikaisen kuuntelua
..., ja teletapit
Aamumeditaatio iltapäivällä
Kotiin tullessa on jo nälkä ja muistan, että olen unohtanut syönnin tänään tyystin. Pelkkä kahvi ei riitä ja otankin Fain eilen tekemän salaatin jääkaapista ja syön ison annoksen avocadon kanssa
Fai jää lasten kanssa ja käväisen Hukassa salitreeneissä. Varovainen aloitus käymällä koko kroppa läpi. Mukailen vanhaa kahden päivän ohjelmaa. Herättelen kroppaa niin, että pikkuhiljaa voi päästä entiseen treenisysteemiin, missä lihasryhmät on jaettu kahdelle päivälle. 45 minuuttia saliharjoittelu ja 15 minuutin venyttely päälle. Treeni meni paremmin kuin pelkäsin näin pitkän tauon jälkeen.
Ajan kotiin välillä ja resitoin sekä meditoin - aamulla en ehtinyt. Palattuani Leo´s leikkimaahan leikin lasten kanssa hieman. Pikun on meditointini aikana saanut ranskalaisia ja hampurilaista.
Yläkopilta käymme normaalit muutaman minuutin kylmävesialtistukset ja otan jälleen tavaksi jo tulleen sukelluksen lopuksi.
Iltapäivän salaatti
Ulkona on kaunis kevätpäivä ja päätän lähteä ostamaan illaksi kalaa, jota jo eilen halusin, mutta kalatiski oli jo kiinni kauppaan mennessämme.
Laitan facebookiin ilmoituksen, että voisin käydä viinilasillisella, jos joku haluaa seuraa. Koko talven aikana ei ole juuri tullut missään käytyä ja ajattelin, että kauppareissun yhteydessä voisi pistäytyä viinibaari Voxissa.
Kotona vielä otan iltaresitoinnin ja meditaation pitkänä, jonka jälkeen lähden pyöräilemään.
K-Pekurista haen ahvenfileet, hieman antipastoaineksia ja viereisestä Alkosta Riesling valkoviiniä kalan seuraksi. Viinibaari Voxissa onkin tuttava pariskunta, jonka kanssa tulee hyvät keskustelut. Joukkoomme liittyy vielä eräs kaikille tuttu herrasmies ja meillä on mukava alkuillan hetki yhdessä.
Kaikilla on iltaoohjelmaa kotona ja lähdemme kutakuinkin yhtäaikaa. Polkaisen kotiin ja teen antipastolautasen valmiiksi ja paistan ahvenet voissa. Ruoka maistuu Faille ja minulle. Lapset ovat saaneet jo omat ateriansa ollessani kaupungilla.
Antipastoa
Ruokailun päälle hieman jutustelua ja muutama puhelu ystäville. Onkon jo aika mennä nukkumaan. Pikun oli tänään jo aiemmin unessa untipäivänsä jälkeen. Eeva jaksoi olla meille seurana loppuun asti.
Sunnuntai
Aamu kuudelta kävin jo hereillä, mutta sain nukahdettua uudelleen. Kymmeneltä nousin ylös ja muut olivat jo nouseet hieman aiemmin. Eeva haluaa syliin ja pääsee myös. Teemme yhdessä Faille Cafe Latet, kuten minullekkin. Berocca poreilemaan ja työhuoneeseen. On aika katsella buddhan kuvia ja katsomme myös yhden jakson teletappeja.
Berocca ja buddhan kuvat läppäriltä
Fai muistuttaa, että lupasin viedä perheen tänään Leo´s leikkimaahan. Teen nopeasti vielä pari tuplaespressoa ja olen valmis. Otan Eevan syliin ja ajamme auton tallista. Fai ja Pikun valmistautuvat sisällä ja me ajelemme pihalla edestakaisin autolla Eevan kanssa ajan kuluksi.
Pian tulee muukin perhe ja menemme leikkimaahan. Markkku oli kehunut sitä minulle ja nyt päästyämme sinne toteammikin paikan todella sopivaksi lapsille. Pikun on erityisen riemuissaan. Monenlaista leikkipaikkaa on tarjolla. Kun leikit tasoittuvat lähden käymään liikuntakeskus Hukassa. Sovimme Fain kanssa, että minun on aika aloittaa kuntosali taas puolentoista vuoden tauon jälkeen.
upea liukumäki - Eeva ja Pikun
salilla
Pikunin iltapäiväateria
Eeva nauttii leikeistä
ja leikkipaikoista
Siskon kanssa on mukavaa
"Onpa isot leegot, mutta ei haittaa"
Vauhtia on!
Pikun ja Eeva pyöräajelulla
Pallomeriuinti - oikeaan mereen ei pääse
Lapset ovat aika väsyksissä viiden tunnin rupeamasta ja ajelemme kotiin. Lähden käymään pyörällä Markun kanssa Tuirassa jokiuinnilla. Vote tulee vaimonsa kanssa rantaan autolla. Keväinen keli on komea.
matkalla uimaan länsitaivas
Patosilloilta katse Tuiran uimalaan
Fai on tehnyt kotona iltaruoaksi Hornet kanan siipiä, salaattia ja vihreää parsaa. Ennen kutsuin vihreää parsaa ameriikkan parsaksi, mutta taidan alkaa kutsua sitä Meksikon parsaksi.
Meksikon parsaa keitettynä
Fain tekemä salaatti
Hornet kanan siivet
Taas on maha täynnä ja odottelen sen laskeutumista. Sitten on iltaresitoinnin ja meditoinnin vuoro. Huomenna kymmeneksi Hukkaan tennikseen. On maanantain vapaapäivä, joten menen suoraan tenniksestä jokiuinnille.
Kommentit
Lähetä kommentti