Kesäinen päivä - paino alkaa laskea
Aamu
Pitkien, hieman katkonaisten unien jälkeen herään kahdeksan maissa. Eeva ja Fai ovat juuri nouseet. Eilen en ehtinyt viettää Eevan kanssa paljon aikaa ja nyt hän kiertää olohuonetta selvästi haluten isänsä syliin ja kahvin keittoon. Pikun on juuri lähtenyt kouluun viimeiselle koulupäivälle ennen pääsiäislomaa. Otan tytön syliin ja teen hänen kanssaan Cafe Latet. Fai on laittanut espressokoneen aiemmin päälle. Katselemme teletapit ja muumit ja tytöllä ei tunnu olevan mihinkään kiirettä. Vien lopulta Eevan aamupalalle, jonka äitinsä on valmistanut.
Vien autolla Fain ja Eevan Tuiraan Kotvakoulutukseen. Keli on komea ja he aikovat kävellä vaunujen kanssa kotiin koulutuksen päätyttyä.
Cafe Latte
Eevan kanssa teletapit
Käväisen parvekkeella ja katupöly tuntuu nenässä. Oulussa on tällä hetkellä selkeästi huonompi ilmanlaatu kuin meidän entisen kotipaikan lähellä Chiang Maissa. Se on yllättävää. Yleensä Chiang Main ilman laatu on paha tähän aikaan vuodesta. Ilmeisesti kuvernöörin voimakas puuttuminen kulotuksiin sakkouhkien avulla on tuottanut tulosta. Oulussa taas tämä katupöly on aina ollut paha.
Chiang Main ilman laatu entisen kotimme lähellä
Oulu tänään
Aamun meditaatio
Iltapäivä ja ilta
Pyöräilen meditoinnin jälkeen Hukkaan ja lyömme Kassu, Mara, Janne ja minä oivallisen tunnin nelinpeliä. Kaikilla kunnon hiki. Peli oli mielyttävää. Pyörällä kotiin ja Fai sekä Eeva on jo saapuneet myös. Eeva oli nukahtanut kotimatkalla.
Syön rahkaa ja ananasmurskaa sekä Korealaista tulista nuudelia tonnikalalla. Paino oli tippunut yli kolme kiloa Hukan puntarin mukaan muutamassa viikossa. Jatketaan samalla dieetillä.
Eevan herättyä leikimme pitkät temppelileikit kahdestaan ja lopulta Eeva menee äitinsä luo. Minä otan vielä 20 minuutin meditaatiot aamun jäätyä lyhyeksi.
Pyörällä töihin illaksi. Keli on komea +18 rotuaarilla ja aurinko paistaa. Saan Failta kuvaviestiä, kun lapset nauttivat kesäisestä kelistä parvekkeella.
Eeva parvekkeella keinussa
isosisko tulee mukaan
Kommentit
Lähetä kommentti