Viikonloppublogi - Grillijuhlat ja Äitienpäivä

Perjantai


Herään ensimmäisen kerran seitsemän jälkeen. Oikea polvikipu on yltynyt. Minuste ei ole tänään pelaamaan, mutta koska toinen tunti on minun varauksena, pitää ajella Hukkaan kuittaamaan varaus. Nukahadan vielä hetkeksi ja nousen ylös yhdeksän jälkeen. Berocca poreilemaan ja vaatteet päälle. Fai ja Eeva nukkuvat ja Pikun on mennyt kouluun aiemmin. 

Ajan Toyota auriksen tallista ulos ja ajelen Liikuntakeskus Hukkaan. Janne, Mara ja Kassu ovat jo kahvilassa saapuessani. Kuittaan vuoroni, jotta äijät pääsee pelaamaan. Juon kahvikupin heidän kanssaan ja vaihdetaan hieman kuulumisia. Ajelen kotiin, missä Fai ja Eeva ovat heränneet. 

Eeva haluaa tekemään aamukahvia ja niinpä teemme Faille ja Minulle Cafe latet. Katsomme teletapit normaaliin tapaan, minkä jälkeen tytöllä onkin jo nälkä. Fai on tehnyt aamiaista Eevalle ja nyt on aika syödä. 

Minulla polvikipu vaivaa. Mietin tätä epätyypillistä toistuvaa jännetulehdusta. Reumatologiystäväni kanssa olemme vuosia pohtineet sen syytä. Aikaisemmin se tuli kerran 2-4 vuodessa ja usein painon nousemisen ja esimerkiksi kampasimpukoiden syömisen jälkeen. Jonkinlainen aineenvaihdunnallinen vaiva, vaikka ei tyypillinen kihti olekkaan. Isälläni oli kihti aikanaa, joten ainakin sukutaipumusta sellaiseen aineenvaihdunnan häiriöön on. Viikko sitten lauantaina join pitkästä aikaa hieman olutta ja sunnuntaina söin pitsaa, missä oli simpukkaa ja katkarapua. Liekö sittenkin epätyypillinen kihti. 

Jokatapauksessa reisilihaksen polvilumpioon kiinnittynyt jänne on niin tulehtunut, että soita ortopedituttavalleni. Hän pyytää heti käymään kortisonipistoksella ja saan jotenkin vielä ajettua pyörällä Mehiläiseen, missä saan pistokseni. 

Pitää varmaan alkaa katsoa seerumin uraattipitoisuuksia. Nehän on voineet nousta myös osin painon laskun myötä. Rasvan palaessa puriinipitoisuus nousee. Päässä on taas liikaa ajatuksia ja polvikivun vuoksi en aamulla saanut resitoitua enkä meditoitua. Nyt on aika välimuistin tyhjennykseen. Koska en pääse normaaliin resitointi asentoon, istun risti-istunnassa niin resitoinnin kuin meditoinnin ajan.






Aamuresitointi ja -meditointi lähellä puoltapäivää



Kello 15 menen töihin ja potilaat loppuvat kuuden maissa. Laitan listan kiinni ja lähden kotiin. Muu perhe on lähtenyt kävelylle ja etsimään leikkipaikkoja. 


Eeva kävelyllä



Leikkipaikka löytyi



Kiikkuminen on hauskaa



Kotiin tullessa muu perhe ei ole vielä palannut ja ehdin sopivasti resitoimaan ja meditoimaan. Nyt polvikipu selvästi häiritsee, vaikka istun mukautetussa risti-istunnassa kivun vuoksi. Meditaatio jää vajaaseen 30 minuuttiin, mutta varsin syvälle pääsen kuitenkin. 



Iltameditaatio



Fai alkaa paistamaan edellisenä päivänä ostettuja siikoja uunissa ja haluaa valkoviiniä sen kanssa. Lähden vielä pyörällä Alkooon hakemaan valkoviiniä ja käväsen samalla viinibaari Voxissa, missä tuleekin hauska keskustelu Armenialaistaustaisen Kanadassa asuvan Ariksen savolaistaustaisen kaverin ja oululaisen tuttavan kanssa.  Aris on käynyt Chiang Maissakin ja nyt Suomikierroksella. Seuraavana päivänä menossa Vaasan kautta Turkuun. Vaihdamme yhteystietoja ja toivomme jälleen näkemistä Chiang Maissa. Minun on aika lähteä viemään valkoviiniä vaimolleni. 



Pistäytyminen Voxissa


Kotona uunisiika ja salaatti odottavat. Tarjoa valkoviiniä vaimolleni ja otan lasillisen itsellenikin. Maukas siika ja salaatti tekee uneliaaksi ja menen vuoteeseen suihkun jälkeen varsin aikaisin. Muu perhe jää vielä viettämään perjantiai-iltaa. 


Uunisiika


Lauantai


Heräilen pitkin yötä polven kipuun, mutta nousen sängystä vasta kymmenen jälkeen. Eeva odottaa kahvin keittoon. Teemme Cafe latet Faille ja minulle, katsomme teletapit ja emme unohda Beroccaa,  emmekä D-vitamiineja. 

Käyn suihkussa ja on aika aamuresitoinnin sekä meditoinnin. Polvikipu on läsnä, mutta pitkä aamuresitointi ja 40 minuutin meditaatio onnistuu. Iltasessiohan tulee jäämään väliin Grillijuhlien vuoksi. Timo ja Eeva on kutsunut meidät ja muita grillikauden avajaisiin Saunarantaan. 


aamuresitointi ja meditaatio


Fai haluaa kävellä lasten kanssa Timon luo, mutta polvivaivaisena minusta ei ole siihen. Timo hakee minut autolla kolmen aikohin ja muu perhe lähtee kävellen. 



Eeva matkalla grillijuhliin




Timon ja Eevan luona on terassilla jopa kuuma. Heillä on lasikate terassilla ja auringon paahden lämmittää sen hyvin. Työn jaessa minulle annetaan grillimestarin tehtävä. Osa porukasta menee kokoamaan soutuvene traileria, minkä Timo on tilannut. 

Kuuntelemme tarinoita laivastosta. Nuoriherra on suorittamassa siellä varusmiespalvelua. Mukavaa jutustelua Suomen puolustusvoimista. 


keskustelua ruokaa odotellessa



Tuleva alikersantti ja perheensä


Fai vie lapset välillä viereiseen leikkipuistoon, kun minä alan grillata marinoitua lampaan karetta. 



Lapset leikkipuistossa



Eeva ja hiekkakakut



lampaan kare grillissä


Lampaan karetta on paljon. Grillaan puolet mediumiksi ja puolet medium plus. Talon emäntä grillaa vihreää parsaa parmesanin kanssa seuraksi. Kaikille ruoka tuntuu maistuvan. 

Vatsa alkaa olla jo aika täysi, mutta Timo pyytää tekemään vielä entrecotet grillissä. Käyn leikkaamassa erinomaisen hyvästä entrecotesta pihvit ja paistan ne medium plus. Talon Eeva on tehnyt perunapaistosta seuraksi, joka sopii maultaan hyvin, vaikka vatsaan ei enää tahdo mitään sopiakkaan. 

Jälkiruokana on vielä raparperi piirakkaa ja jäätelöä sekä jonkinlaista porkkanaleivosta. Syömme vielä niitäkin vaikka vatsat ovat täynnä. 

Pian onkin jo kotiin lähdön aika. Timo vie minut polvi-invalidin autolla ja muu perhe haluaa edelleen kävellä kotiin. 

Kotona tarkistav varsin verensokerin ja se onkin yllättävän matala 5.1 ruokailun jälkeen. Eeva on nukahtanut kotimatkalla ja Fai kantaa hänet makuuhuoneeseen. Minä siirryn sinne seuraksi suihkun kautta ja pian koko perhe on nukkumassa. 


Sunnuntai - Äitien päivä




Eeva heräili yöllä useamman kerran ja nukumme pitkään. Minä nousen ennen kymmentä ja Fai vasta tuntia myöhemmin Eevan kanssa.  Pikun nousi siinä välissä.  Polveni on nyt todella kipeä. Jo sängystä nouseminen tekee työtä. Toivottavasti perjantain kortisoni-injektio alkaisi pian auttamaan. Fai tuumaa, että olikohan illalla viisasta juoda hieman viiniä ruoan kanssa, jos kyseessä on joku kihdin tyyppinen aineenvaihdunta häiriö. Hän taitaa olla oikeassa. 

Olen laittanut espressokoneen päälle jo aiemmin ja Eeva tulee luokseni ja sanoo:" Kahvia" eli alamme tekemään äitien päivä lattea Faille ja minulle. Eevan kanssa menemme työhuoneeseen ja katsomme teletapit. Fai saa nauttia kahvistaan ihan omassa rauhassaan. Äitien päivä Thaimaassa vietetään elokuussa kuningatar äidin syntymäpäivänä 12. päivä. 

 
teletapit ja kahvi



cafe latte



Eevan kanssa herätty




Fai on tehnyt itselleen jotain thaimaalaista ruokaa ja minulle omeletin. Hän tietää polveni tilanteen ja sovimme, että myöhemmin päivällä, jos polvi antaa myöten käymme ostoksilla ja Fai saa äitienpäivä ruusun sekä herkkuja. Hän nauttii äitien päivästä katsomalla thai-kielistä elokuvaa ja minä menen työhuoneeseen katsomaan Xi Jinpingin dokumenttia yle-areenasta. Dokumentti on ehkä vahvasti ameriikkalaisväritteinen, mutta kyllä siinä paljon varmaan tottakin on. 

Elokuvien jälkeen lähdemmme autolla Kaakkurin Citymarkettiin ja Eeva on kovasti taas innostunut, kun lähdetään autoajelulle. Kelikin on komea auringonpaiste ja auton mittari näyttää 14C.  Löydämme ruusut ja myös herkut. Ostamme myös perustarpeita keittiöön. 



Eeva kaupassa




Eevan kanssa täytellään ostoskärryä



Paluumatkalla Eevalla herkkuja


Kotiin tultua Eeva nukahtaaa ja minäkin olen väsynyt ilmeisesti polvikivun väsyttämänä. Meditaatio on vaikeaa istuen, joten täytyy tehdä se makuumeditaationa makuuhuoneessa. Pikunilla tulee karkin syönnin jälkeen kova hammaskipu. Olen unohtanut varata hänelle kouluhammaslääkärin. Huomenna täytyy alkaa hoitamaan sitäkin asiaa. Minullahan on vanhempain vapaa viikko. 



Äitienpäiväruusu


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vihkimispäivä - avioliittomme saa lain voiman

Kiireinen viikko ennen loman alkua. Tiiviisti töitä ja uusiutunut flimmeri.

Eeva jo terve, Sunnuntai päivystys, Kollegoiden apua kotiimme