Vauhtipuistoa, töitä ja liikuntaa


Tiistai


Herään kahdeksalta hyvin nukutun yön jälkeen. Polarkin ilmoittaa unen laadun olleen paljon yli oman tason. Espressokone päälle, berocca poreilemaan ja keräilen tenniskamppeita kasaan. Pitkä aamuresitointi sekä 40 min meditointi. Meditoinnin päälle teen ensin Cafe laten ja sen päälle tuplaespresson. Muu perhe nukkuu.  Pikkuhiljaa onkin aika lähteä Jonen kanssa pelaamaan tennistä Nallisportin sisäkentälle uudelle puolelle. 



Aamun sessio








Aamun Cafe Latte


Aamulla on satanut ja ajan autolla märkää asfalttia rautatiesillan kautta Tulliväylälle ja siitä käännyn vasemmalle Bertel Jungin tietä kohti Hietasaarta. 

Jone odottaa jo Nallisportin kahvilassa ja juomme kahvit. Otan seuraksi tuoreen houkuttelevan kanelipullan. 

Siirrymme kentälle 6 sisälle. Nämä kaksi uutta tenniskenttää ovat loistavat laadultaan. Lyömme tunnin Jonen kanssa ja välillä joudumme pysäyttämään pelaamisen yskän puuskieni vuoksi, mutta pikkuhiljaa täältä tullaan. 
Jonen syöttötekniikkaa


Pelin jälkeen soitan Faille ja kehotan häntä ja lapsia tulemaan alas vastaan, jotta voin viedä heidät Kaukovainiolle Kotvakoulutukseen. Eeva on taas iloinen päästessään auton kyytiin. Nyt hän toteaakin monta kertaa: " auto! auto!". Kaukovainiolta ajelen suoraan Jarin luo Heinäpäähän hierontaan. 

Jari kehuu, että lihakset ovat paremmassa kunnossa kuin on ollut Suomeen tulon jälkeen. Kroppani voi heti paremmin, kun liikuntaa on ollut joka päivä. Suunnittelemme myös Juhannuksen viettoa tenniksen parissa, jos vaan on mahdollista saada kenttää käyttöön. 

Hieronnasta kotiin ja nopeasti suihku, Täytetty pitaleipä, espresso ja töihin. Illan vastaanotto onkin jo varsin täynnä ja töissä selviää, että kaikki ajat ovat menneet ja otan ylimääräisiäkin potilaita. 





Työn iloa


Yhdeksältä lähden potilaiden hoidon jälkeen kotiin päin. Aikamoinen uupumus ja aivot ei oikein tahdo pysähtyä. Päätän käydä viinibaari Voxissa, missä nautin kaksi lasia punaviiniä. Fai on tehnyt varhaiskaalisalaattia ja paistanut lammasraakamakkaroita. Kiiruhdan kotiin ja nautin maukkaan iltapalan. 


Viinibaari Vox



Iltapalana varhaiskaalisalaatti ja lammasmakkaraa



Keskiviikko


Fai on jo herännyt ja tehnyt aamupalaa itselleen sekä Pikunille. Me nukumme vielä Eevan kanssa. Pikkuhiljaa heräilen ja teen Cafe latet saadakseni silmät auki. Berocca poreilemaan ja alan valmistautua viemään Faita ja lapsia kevätkauden viimeiseen Kotvakoulutukseen. 

Kahvin jälkeen haen nukkuvan Eevan ja hän innostuu, kun sanon, että Prum-prum. Vien tytön jo etukäteen autolle. Ajamme auton tallista ulos ja Fai tulee Pikunin kanssa perässä. Ajelemme ensin Tuiraan, mutta siellä Fai muistaakin, että tänään viimeinen koulutus onkin Ainolan kahvilassa. 

Siispä kurvaamme Ainolaan ja jätän perheeni varsin lämpöiseen kesäkeliin kauniiseen Ainolan puistoon. 

Koulutuksen jälkeen haen heidät ja vien Nallikariin Vauhtipuistoon.  Nautimme siellä koko perheellä pehmytjäätelöt. Fai ja lapset jäävät Vauhtipuistoon ja minä ajan kotiin. On aika resitoinnin ja meditoinnin. 


Autolla kohti Ainolan puistoa


Pitkä aamuresitointi ja 40 minuuttia meditointia saa aivot selkeäksi. Sen päälle paistan kalkkunapekonia ja pari kananmunaa. Näin on energiaa työiltaa varten. Viestittelemme munkkiystäväni kanssa Pohjois-Thaimaan vuoristoon. Saan taas kauniita kuvia, joka tekee hieman kaihomieltä sinne päin maailmaa. 




Iltapäivän aamumeditaatio




Viestiä vuorilta



temppeli valmistuu


Failta tulee viestiä Vauhtipuistosta. Hän on ostanut päivärannekkeen itselleenkin, että pääsee Eevan mukana laitteisiin. Koko perhe tuntuu viihtyvän siellä. 



Eeva bambiratsastuksella



Eeva diivailee



Fai Eevan kanssa laitteissa




Lähtiessäni töihin pyörällä törmään naapuriin ja sovimme huomiseksi tenniksen töitteni jälkeen iltapäivällä. 



Alkuun töissä onkin potilaita, mutta loppua kohden alkaa tulla hiljaista. Laittelen aikoja kiinni ja varmaan aiheellista on hieman levätä, jotta taas jaksaa aamulla töihin. Illalla on vielä Eevan kanssa leikit jäljellä.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oulussa!!

Aamuyöllä kentällle - jännittävät tarkastukset - MUTTA PÄÄSEMME LÄPI - pian koneeseen