Maanantaista Keskiviikkoon kiirusta - Flimmeristä Sinusrytmiin
Maanantai
Varhainen ylösnousu, jotta ehtii meditoida ennen kuin lähdemme hoitamaan pankkiasioita. Fai oli laittanut perjantaina kolme kertaa virheellisen tunnusluvun yrittäessään nostaa automaatilta rahaa ja kortti lukkiutui. On pakko käydä S-pankin konttorilla. Palvelupistettä, kun ei enää ole keskustassa Valkeassa on ajettava Limingantullin prismaan palvelupisteeseen.
Otan herättyäni beroccalasin mukaani kotitemppeliin. Lyhyt aamuresitointi ja 30 minuutin meditaatio. Tämän jälkeen teen Cafe latet Faille ja minulle. Eeva herää vasta, kun lähdemme autolle. Hän kyllä innostuu, kun heti herättyään pääsee ajelulle.
Aamun resitointi
Ja ne aamun kahvit
Ajamme autolla koko perheen kanssa Limingantullin Prismaan hyvissä ajoin, jotta ehdin puoleksi päiväksi töihin. Olemme perillä ennen kymmentä. Odotusaulassa selviää, että palvelupiste toimii nyt huonosti. Tuntematon rouva antaa meillä oman palvelunumeronsa, koska on jo odottanut puolitoista tuntia, eikä mitään ole tapahtunut.
Yritän soittaa S-pankin palveluun ja he kehottavat meitä tunnistautumaan tunnuslukutaulukon avulla puhelun yhteydessä ja hoitamaan asiaa sitä kautta. Ajamme kiireellä kotiin ja soitan pankin palvelunumeroon, tunnistaudumme tunnuslukutaulukolla, mutta koska Fai ei puhu suomea tai englantia virkailija ei suostu yhteistyöhön. Minun tulkkaukseni ei kelpaa. Hän kehottaa menemään paikan päälle asioimaan. Hänen ehdottamansa ajankohdat ovat mahdottomia työni vuoksi. Asia jää nyt sitten hoitamatta kunnes minulla alkaa loma.
Töihin tuleekin jo kiire ja syöminenkin jää tältä aamulta. Ehdit töihin ja todella kiirus maanantaipäivä onkin edessä. On monipuolista vastaanottoa, toimenpiteitä ja mukavia potilaskohtaamisia. Päivä kuluu nopeasti. Saan soiton kurssikaveriltani mereltä. Hän on purjehtinut vastaan minun entistä purjevenettä, jolla hänen kanssaan olemme joskus kiertäneet Turun saaristoa. Hieman tulee kaihomieli, kun saan kuvan entisestä veneestäni, jonka hän siis on ottanut kohdatessaan sen merellä.
S/Y Fiamaria - entinen veneeni
Työpäivä menee joutuisasti. On niin kiire, että ei ehdi ajatella aikaa. Väsyneenä palaan kotiin kahdeksan maissa.
Kotiin tullessa muu perhe lähtee taloyhtiön saunaan ja minulle jää hetken rauhoittumisaika iltameditaation parissa. Pitkä iltaresitointi ja 40 minuutin meditaatio tekee hyvää. Alku oli varsin levoton päivän jälkeen. Meditaation jälkeen muukin perhe tulee saunasta ja menemme välittömästi nukkumaan.
Eeva tulossa saunasta ja käy pihalla
Siskonsa kanssa hieman leikkivät
Eeva saunan pukuhuoneessa
Saunaan
Iltameditaatio
Tiistai
Aamun resitointi
Aamiais/lounas
Eeva valmistautuu lähtöön
Eeva odottaa työhuoneeni oven edessä
Mehiläisen aula on lapsimyönteinen leikkihevosineen
Jotain pitää piirtää
Sisarukset aulassa
Eeva päikkäreillä
Kotona on perhe jo odottamassa. Huomenna on minun sairaalakäyntini Flimmerin takia ja perhe on hieman jännittynyt. Saan viestiä munkkiystäviltänikin kuvan muodossa. Kuva ilmeisesti symboloi elämäni polkua.
Elämäni polku?
Iltameditaatio
Keskiviikko
Herääminen seitsemältä. Ei beroccaa, ei kahvia, vain verenohennustabletti. Pikun jää nukkumaan. Me lähdemme Fain ja Eevan kanssa ulos ja kadulle, missä siskoni odottaa autossaan. Hän lupasi viedä meidät OYS sairaalaan.
Menemme B-taloon viidenteen kerrokseen sydänvalvontaan. Jonkinlainen epäselvyys on tilanteestani. Kurssikaverini on tehnyt lähetteen ja on talon kardiologeja, mutta ensin tietoa ei tahdo löytyä. Pikkuhiljaa asiat selviää ja minut haastatellaan ja valmistellaan rytminsiirtoa varten. Fai ja Eeva jäävät päivähuoneeseen odottamaan, kun minut viedään toimenpidehuoneeseen.
Ei, ei minua jännitä. Jotenkin tämä pitkä sairastelu viime talvesta saakka on saanut minut turtumaan ja väsymään. En jaksa huolestua. Mutta kyllähän tämä itse flimmeri ottaa henkisesti koville. Miten se tulee jatkossa vaikuttamaan kuntoiluuni ja siten kuntoni palauttamiseen. Sehän kyllä rapistui tuon puolentoista vuoden aikana, kun taistelimme migrin kanssa. Suomeen tulon viivästyminen ja taloudellinen tappio asioiden venymisineen on pakottanut tiiviseen työtahtiin ja sitä kautta väsymiseen entistä enemmän. No, nyt toimenpidehuoneessa otan muutaman syvän hengityksen ja pyrin meditatiiviseen tilaan, enkä oikeastaan huomaa edes sitä, kun minulta otetaan suoniverinäytteet etc ja lopulta laitetaan uneen.
Herään selkeänä ja kysyn lopputulosta. Rytmi oli saatu korjattua sinukseen kolmannella sähköiskulla. Nyt sitten alkaa taiteilu, ettei flimmeri uusi. Toki onhan nykyisin sitten vaihtoehtoja, jos se uusiin. Ablaatiohoito etc.Pakko päästä takaisin liikunnan pariin.
Kardioversio
takaisin normaalirytmiin
temppeli vuorilla
vuorilta toisen huipun näkeminen
Eeva ymmärtää ilmeisesti jotenkin, että minua hoidetaan, koska on hyvin aktiivisesti huomioimassa minua. Tulemme toimenpiteen jälkeen taksilla kotiin ja otamme EEvan kanssa päiväunet. Sen jälkeen leikimme rauhallisesti erilaisia leikkejä - unohtamatta palloleikkejä -tuntikausia. Meillä on mukavaa.
Pikun on kaverinsa luona käymässä Kaukovainiolla ja kun hän saapuu kotiin Eeva siirtyy leikkimään isosiskonsa kanssa. Tosin hän tulee vielä kotitempeliin, kun olen valmistautumassa iltaresitointiin. Tyttö haluaa vielä istua hetken isän sylissä ja katselemme läppäriltä Joutsen Lammen. Sen jälkeen käymme kotitemppelissä läpi kaikki buddhan patsaat ja sytytämme sekä sammutamme kynttilät. Yhteinen iltasessiomme on ohi ja jatkan resitoimalla pitkän iltaresitoinnin ja meditoin 30 minuuttia. Mediaatio on selkeästi vakaampi nyt sydämen rytmin ollessa sinuksessa.
Iltameditaatio
ja meditoija
Kommentit
Lähetä kommentti