Tennistä ja Eevan kanssa palloharjoittelua ennen töitä


Perjantai


Herään ilman kellon herätystä jo kuudelta. Rauhassa nousen ylös ja mittaan verensokerin sekä verenpaineet - molemmat kunnossa. Espressokoneen laiton jo aiemmin wc:ssä käydessäni lämpenemään. Berocca poreilemaan ja tällä kertaa teenkin aamun cafe latet ennen meditointia. Juon ensimmäisen laten keittiössä seuraten kesämyrskyä ja sen sadetta. Lämpötila ulkona on noin 10C. 





Varhaisaaamun cafe latte




 Hiljaisessa aamussa on helppo resitoida pitkä aamun resitointi ja sen päälle 40 minuutin meditaatio. Muu perhe nukkuu vielä pakatessani tenniskamppeita kassiini ja lähtiessäni autolla kohti Nallisporttia. Ajaessani Rautatiesillan kautta tutkailen säätä ja se on kyllä niin syksyinen kuin olla voi. 


Aamun resitointi




Temppelistä vuorilta saan taas kuvaviestiä. Meditaatiosentteri on pikkuhiljaa valmistumassa vuorille. Lupasin aikanaan olla tarvittaessa opettamassa meditaatiota siellä. Jospa vielä niin tulisi käymäänkin. 



Vuorilta terveiset


Nallisportin pihalla on kova tuuli ja vetistä. Luikahdan pikaisesti sisälle uusille tenniskentille. Timo ja Eeva on jo valmiina ja Sulikin saapuu lopulta. Lämmittelemme lyhyellä pallottelulla ja siirrymme leikkimieliseen nelinpeliin. Puolitoista tuntia menee mukavasti, vaikkakin hallissa on kylmä. Pakko pelata pitkä fleece-asu päällä. 


Nallisportin piha



Timo ja Eeva valmistautuu kentälle



Tenniksen jälkeen paluumatkalla pysähdyn Tuiran Lidlistä ostamassa ruokatarvikkeita. Ostan mm coissantteja, jotka ovat lidlissä maukkaita. Pikunille ostan myös sushipaketin. 


Kotiin tullessa Fai tekee minulle munakkaan ja sen syötyäni alamme Eevan kanssa pallotreenit. Alkuun potkimme tennispalloa toisillemme ja pian Eeva siirtyy tenniksen syöttöharjoitteluun eli tennispallon heittoharjoituksiin. Hänen motoriikkansa kehittyy kokoajan ja käden pronaatio heiton loppuvaiheessa alkaa olla jo varsin kehittynyt. 


Valmistautuminen

Heiton saatto


Pronaatio on jo tapahtunut



Trophy position



Mailan ottaminen harjoituksiin myös


Palloharjoitusten jälkeen Eeva haluaa jo hieman "Ihhahhaa" leikkiä. Eeva siirtyy leikkimään keinuhevosella tehdessäni töihin lähtöä. Tällä kertaa saan lähtöpusun ja vilkutuksetkin. Lupaa tulla kiltisti kotiin suoraan töistä. 






Eeva ja keinuhevonen




Töissä on tiivis työilta ja tänään illalla pitkä iltaresitointi, 40 minuutin meditaatio ja iltapala. Aikainen uni ja huomenna aamusta ei mitään pakollista. On lepopäivä. 

Mukavaa viikonlopun alkua kaikille!!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oulussa!!

Aamuyöllä kentällle - jännittävät tarkastukset - MUTTA PÄÄSEMME LÄPI - pian koneeseen